|
2004
Vuoden
2003 oli hieno vuosi jaoksen menestystä ja toimintaa
ajatellen. Millainen oli jaoksen jäsentilanne vuoden
vaihteessa? Koiria oli jo noin 80. Suurin osa jäsenistä
kilpaili ykkös- tai kakkosluokassa, osa ei ollut vielä
aloittanut kilpailemista. ASB-lehden tilastojen mukaan
borderterrierit tekivät kisastartteja 1406 kpl, joka oli
jopa 24,6 % enemmän kuin vuonna 2002. Jaoksen startteja
näistä oli 738 kpl (23% enemmän). Borderkoirakoita
löytyi tilastoista 147 paria, joka oli 22 % enemmän kuin
vuonna 2002. Kasvu oli siis jälleen huomattavaa. Jaoksen
koirakoita listalla oli noin 60. Uusia nimiä TR-listalla
1/2004 verrattuna vuoden takaiseen olivat mm. Pekka
Tuomi ja Inssi, Pasi Vesenterä ja Riepu ja Mersu, Hanna
Leppälä ja Clara, Seppo Töyrylä ja Tessa, Arto Hokkanen
ja Niki ja Leena Saarela ja Sakke.
Vuoden
tavoitteeksi koulutustiimi asetti kilpailijoita
kannustavan ja eteenpäin vievän koulutussysteemin.
Treenipaikkapulaa helpottamaan saatiin alkuvuodesta
Järvenpään Agilityurheilijoilta myös Alu-hallista
vuoroja käyttöön Purinan lisäksi. Näin ryhmiä saatiin
jaettua paremmin. Käytössä oli edelleen koulutusteemoina
liikkumis- ja keppiharjoitukset. Jokaisella omalla
kouluttajalla oli lisäksi apunaan alempiluokkalainen
kakkoskouluttaja. Ideana oli samalla kouluttaa
apukouluttajaa kouluttamaan. Lisäksi kontakteja
treenattiin yhdessä paljon.
Heti
vuoden alussa suuri määrä jaoslaisia lähti kisaamaan
Ahvenanmaalle. Eckerössä järjestettiin kaksipäiväiset
kv-kilpailut. Matka oli hauska ja menestyksekäs.

Helmikuussa keskityttiin henkiseen valmennukseen,
josta luennoi suggestoterapeutti Jukka Kataja. Aihe
herätti paljon ajatuksia ja keskustelua. Oheinen lainaus
on Borderi 1/2004 –lehdestä: ”Itseluottamuksen
kannalta on tärkeää, ettei epäonnistumisiin jäädä kiinni
esimerkiksi katsomalla läpi videoita jatkuvasti.
Epäonnistunut rata kannattaa katsoa kerran pari
oppimismielessä. On erittäin tärkeää keskittyä omiin
vahvuuksiin, ei heikkouksiin. Virheiden hakeminen jää
alitajuntaan ja vaikuttaa tuleviin suorituksiin
heikentävästi! Kannattaa etsiä vain omia hyviä
suorituksia tyyliin "noin sen pitää mennä, hyvä"! Omia
reagointitapoja ja ajatusmalleja voidaan muuttaa. Samoin
voidaan kehittää tunnetiloja ja sitä kautta mielialoja.”
Koulutusten puolesta vuosi alkoi vauhdikkaasti, sillä
lyhyellä varoitusajalla jaos sai Purinalle kurssi-illan
kouluttajaksi englantilaisen Jonathan Wattsin, joka oli
erittäin mielenkiintoinen. Jaoksen kotisivuilla olleessa
jutussa kerrottiin näin:

”Jonathan oli selvästi
paneutunut ja miettinyt todella paljon koiran
opettamista ja ideaalisia ratkaisuja, jotka auttavat ja
nopeuttavat koiraa radalla. Oli mukavaa kuulla taas
uusia juttuja, joista varmasti jokainen osallistuja sai
uutta mietittävää. Agility on Jonathanin mielestä aika
tavalla järkiperäistä hommaa, jossa pyritään koiran
täydelliseen opettamiseen. Jotta pääsee ihanteelliseen
tulokseen, pitää miettiä, miten koiralle opetetaan
asioita. Pelkästään jo siinä on monella, mielestään
uutterasti harjoittelevalla, pohtimista”.
Muitakin ulkopuolisten kouluttajien kursseja pidettiin
runsaasti. Alempiluokkalaisille järjestettiin kolme
kurssia, joissa kouluttivat mm. Maarit Heinonen, Elina
Rantakangas ja Soile Lahti. Kolmosluokkalaisille
järjestettiin kevätkaudella samoin kaksi kurssia, joilla
kouluttivat Satu Hilli, Mika Mättö ja Juha Orenius.
Lisäksi tehtiin visiitti Seinäjoelle esteiden hakuun;
samalla vietettiin koulutuspäivää Lakeuden
Agilityurheilijoiden hallissa. Kouluttajina toimivat
Katarina Virkkala ja Vesa Sivonen. Syksyllä pidettiin jo
perinteinen syyskurssi, jolla kouluttivat jälleen Mari
Kaplas ja Mikko Aaltonen. Lauantain koulutus pidettiin
Vääksyssä ja sunnuntain Alu-hallilla.
Kesä
treenattiin jälleen Ristinummella, jossa valmentajina
toimivat jaoslaiset sekä muutama ulkopuolinen
kouluttaja. Lisätilaa saatiin myös ns. Sotungin kentältä
Vantaalta. Syksyllä siirryttiin jälleen Purinalle sekä
Alu-hallille, jonka jaos vuorostaan vuokrasi. Alu-hallin
käyttöoikeutta vuokrattiin myös muille seuroille.
Valmennusryhmät toimivat edelleen, nyt vuorostaan
Alu-hallilla Järvenpäässä. MM-ryhmää koulutti keväällä
ja kesällä Maarit Heinonen ja SM-ryhmää etupäässä
MM-ryhmäläiset. Lisäksi perustettiin nuorten
valmennusryhmä, jossa tavoitteena oli Nuorten
SM-kilpailuihin osallistuminen. Tätä ryhmää valmensivat
Annika Norrgård ja Hanna Pietiläinen. Eräs
ryhmäläisistä, Christa Örn, kuvasi treenejä näin Borderi
3/2004 –lehdessä: ”Treeneissä tosiaan huomasi, miten
kaikki olivat kehittyneet. Radat olivat pidempiä ja
muistuttivat kisaratoja. Niissä keskityttiin hiomaan
pieniä ja tietenkin pahimpia virheitä pois. Suoritusajat
ja keppien kiemurat joutuivat erityisiksi silmätikuiksi,
tosin kyllä leikkauksia ja valssejakin huoliteltiin
niinkin innokkaasti, että oli välillä treeniaika loppua
kesken.”
Alkeiskursseja järjestettiin kaksi, toinen keväällä
ja toinen syksyllä. Edelleenkään alkeiskurssilaisia ei
voitu enää ottaa jatkoryhmiin tilanpuutteen takia.
Kurssilla toimivat vetäjinä Petra Bärlund ja Sanna
Leimunen.
Vuoden
aikana järjestettiin onnistuneet viralliset kisat
toukokuussa, joiden yhteydessä ratkaistiin myös
Bordermestaruudet. Lisäksi pidettiin epävirallisia
harjoituskilpailuja jäsenistölle.
Tulojen
hankkimiseksi järjestettiin Alu-hallilla kaksi Match
Show’ta, toinen keväällä ja toinen syksyllä. Lisäksi
osallistuttiin sponsoritapahtumiin, mm. autonäyttelyyn
ja Messukeskuksen Voittaja-näyttelyyn, missä rakennus-
ja järjestysmiestöiden lisäksi järjestettiin kaksi
sponsorin toivomaa agilitynäytöstä.
Lokakuussa oli vuorossa paljon osallistujia houkutellut
jaoksen syyskokous, missä valittiin myös uusi
hallitus: puheenjohtajaksi valittiin edelleen Martti
Kyllönen, sihteeriksi Tiina Niemi, rahastonhoitajaksi
Heli Kaivo-oja, hallivastaavaksi Janne Karstunen,
talkoo- ja tapahtumavastaavaksi Antti Majanen,
sponsorivastaavaksi Minna Maljanen-Petersen ja
koulutusvastaavaksi Annika Norrgård. Koulutustiimiin
valittiin lisäksi Oili Kantola. Hallitus esitteli
jaoksen ensimmäiset viralliset säännöt, jotka
hyväksyttiin myöhemmin syksyllä yhdistyksen
syyskokouksessa.
Syksyllä tapahtui myös jotain muutakin historiallista,
kun jaos järjesti ensimmäisen ja peräti ihka oman
koulutusohjaajakurssin. Kurssin johtajana toimi
agilitytuomari Anne Savioja. Kaikki 15 kurssilaisia
olivat jaoslaisia vetäjän hämmästykseksi. Kurssilainen
Sini Lindroos kirjoitti viikonlopusta näin: ”Omana
tavoitteena oli juuri saada lisäideoita omaan
harjoitteluun ja joita voisi sitten testattuaan viedä
muillekin eteenpäin. Löytää erilaisia vaihtoehtoja
nykyisin jo "tavaksi" muodostuneille omille
suorituksille. En niinkään odottanut että oppisimme
suunnittelemaan ratoja, mutta erilaisia vinkkejä
harjoittelun yleiseen suunnitteluun, vetämiseen ja
palautteen antamiseen odotin. Samoin toivoin, että
saisimme hieman resursseja arvioimaan erilaisia koiria
ja näkemään että ei ole olemassa vain yhtä toimivaa
tapaa, vaan tapoja olisi monia. Ja näihin kaikkiin sain
itse ainakin vastauksen kurssilla.”
Vuonna
2004 peräti viidestä jaoksen koirasta tuli Suomen
agilityvalioita: Hanna Pietiläisen ohjaamasta
Jedistä, Pekka Tuomen Meeristä, Martti Kyllösen Rekusta,
Laura Langerin Nessistä ja Pete Huotarin Topista.
Lisäksi Hannan Jedi ja Miina saavuttivat Ruotsin
agilityvalion arvon.
Suomalainen agility astui myös aimo harppauksen
eteenpäin, kun agilityn lajiliittoa valmistelemaan
asetettiin toimikunta, jonka jäsenten valintaan ja
toimintaan saivat kaikki seurat edustajansa kautta
vaikuttaa. Agilitytoimikunta saikin paljon aikaan
järjestäessään uudelleen mm. arvokisojen ajankohdat ja
järjestelyohjeet jatkossa, perustamalla B-maajoukkueen
(mukana jaoksesta Hanna Pietiläinen ja Pete Huotari) ja
uusimalla koulutusohjaajakoulutuksen (mukana työryhmässä
Pete Huotari).
Kilpailumenestys
Vuosi
aloitettiin vauhdikkaasti Bordermestaruus-kilpailulla,
joka siis järjestettiin omien virallisten kisojemme
yhteyteen Purinalle. Minimestaruuden veivät Pekka ja
Meeri. Hopeaa nappasivat Jaana ja Jade ja pronssia Hanna
ja Miina. Neljännen tilan saavuttivat Pete ja Wilma ja
viidennen Christa Örn ja Reetta. Mideissä voittaja oli
sama, nimittäin Pekka ja vuorostaan koiransa Inssi
nappasivat kullan. Hopealle kiipesivät Pete ja Leevi ja
pronssille lainakuski Pekka Tuomi ja Jello. Neljänneksi
sijoittuivat Martti ja Piko ja viidenneksi Leena ja
Sakke.
Voittoa
tavoiteltiin seuraavaksi Nuorten SM-kilpailuissa
kesäkuussa Stadi Gamesissa. Ihan huipulle eivät jaoksen
nuoret vielä ylettäneet, mutta suoritukset olivat vallan
mainioita. Mineissä viidenneksi sijoittuivat Christa Örn
ja Reetta ja seitsemänneksi Essi Suorsa ja Elsa.
Mideissä Maija Saarela ja Panu sijoittuivat
seitsemänsiksi.
Heinäkuussa oli jälleen vuorossa Agirotu
Kotkassa. Ilmoitettuja borderjoukkueita oli
ennätysmäärä, peräti 26. Joukkuekisassa eniten
menestystä oli kilpailevissa mineissä, jossa peräti
kaksi joukkuetta pääsi palkinnoille: ”Menitoti” hopealle
(Pekka Tuomi ja Meeri, Arto Hokkanen ja Niki, Minna
Ylitalo ja Tootsie sekä Mika Mättö ja Tikru) ja vanha
kunnon ”Borderklaani” pronssille (Mia Borg ja Pyry sekä
Elli, Jaana Lindfors ja Jade sekä Janne Karstunen ja
Jello). Aloittelevissa mineissä ”Ristinummen Dynamo” vei
hopean. Joukkueessa juoksivat jaoslaisista Elina
Pietiläinen ja Tomu sekä Kirsi Saastamoinen ja Inna.
Finnish Open SM-kilpailussa jaoslaisten parhaasta
suorituksesta vastasi Leena Saarela ja Sakke. He
sijoittuivat neljänsiksi midiluokassa.
 
 
 
Vuoden
suurin tapahtuma eli MM- ja PM-karsinnat
pidettiin Vantaan Myyrmäki-hallissa heinäkuun lopulla.
Tavoitteita eli joukkuepaikkoja ei saavutettu, mutta
erinomaisia suorituksia kyllä tehtiin. Parhaiten
menestyi Pete, joka oli kahdeksas sekä mineissä että
mideissä koiriensa Topin ja Leevin kanssa. Mineissä
sijalla 12 olivat Pekka ja Meeri ja sijalla 18 Hanna ja
Miina. Mideissä 19. olivat Annika ja Rasmus. Jaosta
edusti yhdeksän koirakkoa. Tunnelmista kirjoitettiin
Borderi 3/2004 –lehdessä näin: ”Tunnelmat olivat
kaikesta huolimatta oikein hyvät ja erittäin mukavaa
oli, että katsomossa oli niin paljon borderkannustajia!
Mieleeni on jäänyt kuva borderleiristä, jossa vallitsi
hilpeä mieliala ja vahva yhteishenki Peten revähtäneestä
jalasta, lauantaisista hyllyistä ja putoamisista ja
muista harmeista huolimatta. Odottakaahan ensi vuotta!”
Elokuussa kilpailtiin Helsingin Seudun kennelpiirin
piirinmestaruudesta. Mineissä ei ollut menestystä,
mutta mideissä hopeaa saavuttivat Annika ja Rasmus.
Midijoukkueelle sen sijaan napsahti voitto. Joukkueessa
kilpailivat Annika ja Rasmus, Hanna ja Jedi, Janne ja
Jello sekä Pete ja Leevi. Nuorten SM-ryhmäläiset
saavuttivat Nuorten piirinmestaruuskilpailuissa
kaksoisvoiton. Maiju Korpinen ja Vilma voittivat Essi
Suorsan ja Elsan seuratessa hopealle. Salpausselän
Kennelpiirin mestaruuden mineissä veivät Pete ja Wilma
Eeva Ylisen ja Xenan ollessa toisia. Mideissä Pete ja
Leevi sijoittuivat hopealle. Etelä Pohjanmaan
Kennelpiirin piirinmestaruuden veivät Pasi Luostarinen
ja Paavo.

SM-kilpailuissa Kempeleessä syyskuussa jaos oli
erittäin menestyksekäs. Minien mestaruuden voittivat
Pekka ja Meeri ja midijoukkue saavutti pronssia!
Joukkueen kokoonpano oli sama kuin piirinmestaruudessa.
Kirjoitin heistä näin Borderi 4/2004 –lehteen:
”Jaoksen midijoukkue oli mielestäni oikea Dream Team.
Mukana oli neljä pitkään yhdessä treenannutta ohjaajaa,
joilla oli jo rutkasti kokemusta, taitavuutta ja
nopeutta. Lisäksi kontaktit, ne entiset peikot, olivat
erinomaisesti hanskassa. Eipä ihme, että vatsassa oli
perhosia lähtöä odotellessa. Totta kai vastuskin oli
kovaa luokkaa 25 joukkueen puristuksessa. Mutta jos
kaikki onnistuisi…” Midien yksilökilpailussa Pete ja
Leevi sijoittuivat neljänsiksi, Janne ja Jello
viidensiksi ja Annika ja Rasmus 8. tilalle. Näin ollen
jaoslaisia oli kolme kahdeksan parhaan joukossa! Minien
mestaruuskilpailussa Pete ja Topi olivat myös neljänsiä,
kuten myös minijoukkue joukkuekilpailussa. Lisäksi
lisäkisoissa jaos menestyi erinomaisesti vieden
molemmissa kokoluokissa kaksoisvoiton.
Serti-Cupissa voiton veivät Pete ja Wilma miniluokassa.
Saldoa
Luokkaa
ykkösistä kakkosiin vaihtoi 12 koirakkoa ja kakkosista
kolmosiin kahdeksan koirakkoa. Kotimaisissa kisoissa
palkintopallisijoituksia saalistettiin kolmosluokassa
179 kpl, joista voittoja 70. Eniten voittoja
kolmosluokan kisoista hankkivat medeissä Hanna & Jedi
(16), sekä mineissä Pete & Wilma (11). Ykkösluokissa
palkintopallisijoituksia saavutettiin 65 kpl ja
kakkosluokissa 46.
Tilastojenkin valossa vuosi oli erinomainen, mutta myös
muuta toimintaa katsoessa on jaoslaisten syytä hymyillä
ylpeästi! Tästäkin vuodesta jäi itselleni todella
aktiivinen kuva. Paljon tehtiin ja saatiin aikaiseksi.
Allekirjoittaneen mieleen ovat erityisesti jääneet
sateisten kesätreenien ohessa Peetsan ladossa nautitut
nousu- tms. menestymiskakut sekä esteiden ja itsensä
maalaus…
Vuosi
2005 on alkanut myös vilkkaasti, sillä heti alkuvuodesta
on käyty Eckerössä, järjestetty hyväntekeväisyyssählyt,
järjestetty Match Show sekä koiran motivoinnin
tehokurssi luentoineen, perustettu Nousijat-ryhmä
tavoitteellisille alempiluokkalaisille, pidetty
harjoituskilpailut, järjestetty valmennusryhmien
kurssit, valmisteltu Nuorten SM-ryhmää ja kolmosten
koulutuspäivää…
Toivotan omasta puolestani agilityjaokselle lisää
hengästyttävän intomielisiä ja menestyksellisiä vuosia
sekä edelleen loistavaa yhteishenkeä!
Oili
Kantola
|