| |
Tämänvuotiset
mestaruuskekkerit kisattiin Hollolassa paikallisen seuran P-HAU:n
järjestämien kisojen yhdeydessä. Kisa käytiin
kolmosluokassa, johon saivat osallistua myös alempien luokkien
koirat. Kilpailu ratkaistiin vain perusradan tulosten perusteella,
koska ajanpuutteen ja illan nopean hämärtymisen vuoksi ei
erillistä hyppyrataa voitu ajatella.
paikalla olivat lähes kaikki huippukoirakot Etelä-Suomesta,
joten kisa oli tiukka ja jännittävä. Tuomari Vesa Sivonen
oli rakentanut virtaavan, suht' helpon radan, jolla paukutettiin nollia
oikein urakalla. Nopeus oli siis valttia. Voittopyttyä saivat
ihailla Wikströmin Mia ja aina luotettava Elli tuloksella -5,64.
Toiselle tilalle ampaisivat Saaren Tuija ja Solo ja kolmannelle Karstusen
Janne ja Anni. Neljännen ja viidennen tilan veikin sitten Pietiläisen
Hanna Miinalla ja ykkösluokkalaisella Jedillä. Taitaa tuolla
koiralla olla loistava tulevaisuus. Puheenjohtajamme Timo Haaviston
ja vaimonsa Hilkan jakamat palkinnot olivat taas komeat. |
| |
| BT
- MESTARUUS 2001- tuomari:
Vesa Sivonen, radan ihanneaika 40 s. |
|
|
Aika
|
Tulos
|
| 1 |
ELLI
& Mia Wikström |
-5.64
|
-5.64
|
| 2 |
SOLO
& Tuija Saari |
-4.28
|
-4.28
|
| 3 |
ANNI
& Janne Karstunen |
-3.80
|
-3.80
|
| 4 |
MIINA
& Hanna Pietiläinen |
-3.19
|
-3.19
|
| 5 |
JEDI
& Hanna Pietiläinen |
-1.88
|
-1.88
|
| 6 |
NESSI
& Laura Kovanen |
0.42
|
0.42
|
| 7 |
JELLO
& Janne Karstunen |
-5.14
|
5
|
| 8 |
LEEVI
& Pete Huotari |
-4.66
|
5
|
| 9 |
SARA
& Marko Lindlöf |
-2.57
|
5
|
| 10 |
JADE
& Jaana Lindfors |
-1.94
|
5
|
|
|
| |
|
|
|