BortK Agility

BORTK-AGILITYN TARINA, OSA 2:
1995-1997 Roppakaupalla menestystä ja paisuvan organisaation ilot ja surut

Huom! Historiikin paisuttua yli odotusten jouduin rajaamaan tällä kertaa mukana olevia vuosia välille 1995-1997.

Vuosi 1995 - viimeinen borderagilityn piiri pieni pyörii -ajanjakso, jonka loppupuoliskolla kuka tahansa saattoi jo selvästi aistia uusien tuulien alkaneen puhaltaa. Ristinummen suuntaan oli nimittäin käyvä yhä useamman agilityn nimeen vannovan borderharrastajan tie. Vanhat parrat ja freesit tulokkaat tulivat muodostamaan sellaisen ihmisvilinän ja häntien sekä karvakorvien huiskeen "Ristarin" nurmikentille, että niin ihastuneille kuin kauhistuneillekin huokauksille löytyi pian paikkansa varsinkin valmennustehtäviä pyörittäneiden mielissä.

Talviaika on monella tapaa hiljaiselon aikakausi. Pimeyden ja kylmyyden keskelle joutunut luontokappale tuntee tarvetta vetäytyä rauhoittuneeseen olemisen tilaan ikään kuin sinnitellen päivästä toiseen säästöliekillä. Mistä sitten johtuu, joidenkuiden perin kunniakkaasta motivoituneisuudestako, että aina löytyy heitä, jotka luontoa uhmaten jatkavat toimiaan kuin suvisävelin säestettynä kesät talvet - jopa hankien, korkeiden nietosten keskellä? Näin myös "meillä": Borderterrierikerhon agilitaajat jatkoivat innokasta kouluttautumista yksinomaan Maunulan ulkokentällä talvikaudella -94-95 Ristinummen kenttien levätessä talven yli lumivaipan alla. Siinä sitä tuli agilityhulluuden määrä sekä laatu siinä missä ääreisverenkierron tehokkuuskin testatuksi, kun osaamista petrattiin Niinan ja Tiinan johdolla toisinaan suorastaan jäätävien puhurien ympäröiminä. (Ja samoihin aikoihin agilityjaoksen luotsit Janne, Tiina, Maarit, Melle ja rotuyhdistyksen edustukseen siirtynyt Saaren Tuija piirsivät papereihinsa vuoden suuntaviivoja hamuten haaveissaan paljon, paljon...)

Keväällä -95, ennen aktiivikilpailukauden alkua, kerho julisti kevätkokouksessaan historiansa ensimmäistä kertaa Vuoden Agilityborder -tittelille kantajan, joka oli edellisvuoden suoritustensa perusteella Joonas. Tämän lisäksi kerho järjesti vuoden takaista kopioiden Maunulan Suursuon kentällä agilityriehan. Samoihin aikoihin Messukeskuksen kevätnäyttelyssä järjestetyn SM-joukkuekisan yhteydessä kerhon tuttu kahdeksikko (Niina & Yapi, Melle & Anni, Maarit & Joonas, Janne & Emppu) palkittiin tiimisuorituksestaan pronssimitaleilla. (Yhteensä 16 minikoirajoukkuetta keränneen kilpailun voitto matkasi Tampereen Seudun Koirakerhon joukkueelle, johon kuului Kaukisen Sini Eikkansa kanssa!)

Kesän alussa törmättiinkin sitten symbolisesti ilmaistuna oveen, jonka auetessa BORTK-agility viimeistään siirtyi - ja monella tavoin - märkäkorvantausharrastamisesta ammattilaisotteiseen vaiheeseen, joka toi mukanaan kilpailukauden loppuhenkäyksiä kohti monen muun asian lisäksi kiihtyneen tulosmyllytyksen. Vuoden aikana tultiin tekemään yhteensä 84 kisasuoritusta yhteensä 16 kerhoedustajan nimissä - saavuttaen valtaisasti palkintopallisijoja!

Ennen kuin supersaavutusten ajanjaksoon päästiin, ehti kuitenkin tapahtua jotakin merkittävää: Harjoittelupaikkajako katosi ja kaikki kerhon alainen bortsuagilitytreenaaminen keskittyi yksinomaan Järvenpään kainaloon Ristinummelle. Kiitos ja hyvästi siis Maunulan harjoituksille ja samalla hämmentävälle harjoitusmaailman kaksihaaraisuudelle! (Tästä kiitos Niinan ajatuskehitelmien ja niitä seuranneiden, Peetsan kanssa läpikäytyjen neuvottelujen!) Ristinummella alkoi nyt treenata Pevitiimiläisten eli rotuyhdistystämme edustaneiden borderistien ja muiden kerhojen (lähinnä HAU:n) tai rotuyhdistysten "leivissä" olevien ja samalla Pevitiimiin lukeutuvien koirakoiden lisäksi suuri määrä bortsuja, mikä yhtäältä katsottuna yhdenmukaisti ja yksinkertaisti valmennustoimintaa selkeästi.

Seurasi harjoittelua ja kisaamista - sekä Kannonkoskella leireilyä Peetsan ynnä muutamien kerholaisten suunnattua agilitymaailman pioneerien, englantilaisten Peter Lewisin & John Gilbertin, Pro- ja Coach -kurssien oppiin Keski-Suomeen. Tulostakin syntyi: Helsingin seudun syyskuisissa piirimestaruuskisoissa joukkumestaruus oli Jannen ja Annin, Tuijan & Cäcän, Niinan & Darlinan sekä Venetsalon Seijan & Onnin (Foxforest Scotch Himself). Pronssitilakin oli bortsujen: Tuijan & Charlien (Ashbrae Archie), Tiinan & Mantan sekä Niinan & Yapin. Yksilökisat olivat myös rajaräyhien juhlaa, siitä piti huolen vuoden ehdoton ykkösnimi, agilitytaivaan kirkkaaksi tähdeksi kyseisen vuoden aikana kohonnut Janne Annin ja Empun kanssa. Annista leivottiin nimittäin kisojen kultatyttö ja Empusta hopeapoika!

Kuopion AVO-SM-kisoissa 21.-22.10. Niinan & Darlinan, Maaritin & Joonaksen ja Jannen & Annin & Empun Kannonkosken leiriltä tutuille englantilaistuomareille Lewis ja Gilbert antamat joukkuetaidonnäytteet oikeuttivat pronssitilaan ja yksilösuoritukset Empun pronssi-, Joonaksen neljänteen ja Annin viidenteen tilaan lopputuloksissa.

Paras oli kuitenkin vielä jäljellä! Vuoden viimeisessä arvokilpailussa eli Messarin SM-yksilökilpailuissa tapahtui jotakin ennen kokematonta: BORDERTERRIERI OTTI JA VOITTI SUOMENMESTARUUDEN! Janne ja Emppu rohmusivat yhtäaikaisesti SM-kullan sekä Serti Cupin voiton varmistaen samalla Timanttiset ranking - sekä Vuoden Agilityborder -listojen ykköspaikat! Eikä siitä kuitenkaan ollut kuin muutamia vuosia, kun Janne oli vielä istunut katsomon puolella vain hieman agilityä kokeilleena seuraamassa SM-kisoja haaveillen menestyksestä! (Muitakin borderisteja, joskaan ei rotuyhdistyksen edustajia ylsi kymmenen parhaan joukkoon kyseisessä kisassa: Sini & Eikka sijoittuivat viidensiksi, Marjatta & Raisa seitsemänsiksi.)
	Emppu (14 v.) tyylikkäästi harmaantuneena kisaturistina Eckerössä tammikuussa 2004 - n. 8 vuotta ensimmäisen suomenmestaruutensa jälkeen

Pevitiimi esitti jälleen vuoden lopussa kiitoksensa Peetsalle julkisesti Borderi-lehdessä. Sanat ovat tietenkin vain sanoja, mutta jokainen asioista vähänkin perillä oleva tajusi kyllä sanojen taakse kätkeytyvän riemullisen kiitoksen riemukkaalta porukalta!

Talvi koitti jälleen. Edellisvuoden menestyksestä toipunut agilityjaoksen ydintiimi alkoi visioida tulevaa. Treenejä jatkettaisiin Ristinummella heti sään niin salliessa, kerhon nimissä edustettaisiin niin yksilö- kuin joukkuekilpailuissakin, kerhoedustukseen toivotettaisiin tervetulleiksi mini- ja maxikoiria rodusta riippumatta - syynä tietenkin Pevitiimin kautta syntynyt rotumoninaisuus - ja agilityasioista tiedotettaisiin aktiivisesti lehden sekä puhelimen välityksellä.

Harjoitteleminen jatkui intensiivisesti, joskin monen mielestä turhan arktisissa olosuhteissa eli Kellokoskella sijaitsevassa jäätävän kylmässä maneesissa. Vuoden alkukuukaudet olivat siis hieman vaivalloista aikaa, jonka ohittaneet huokasivat silmät loistaen tyytyväisyyttään päästessään keväällä jälleen Ristinummen laajoille viheriöille kirmailemaan.

Aiemmin saavutettu oli ollut hienoa mainosta borderille ja agilitylle, mikä alkoi nyt nopeasti näkyä kerhon treeniryhmien määrissä ja kokopuolessa. Tahkon Emppu aloitteli BORTK-agilityn parissa vuonna -96, ja hän muisteli kesällä -03 tuota aikaa näin:"Tulin mukaan siinä vaiheessa, kun borderagilityssä oli kasvuräjähdys jo odotettavissa. Muualla se oli jo käynnissä ja seuroista kuului juttuja eripurasta - kasvukriisissä kerhoilla ei ollut tarpeeksi kouluttajia ja rotujen välillä oli kilpailua ikävässäkin hengessä. Valmennusmetodeista puhumattakaan. Borderterrierikerhossakin keskusteltiin kiivaasti, mikä rotujärjestön tehtävä oikeastaan on. Vannoutuneet kennelihmiset eivät hyväksyneet agilityä lainkaan - eikä Peetsan kiistelty persoona parantanut yhtään tilannetta. Jossakin vaiheessa taidettiin keskustella oman agilityseuran perustamisestakin. Onneksi järki kuitenkin voitti ja uudet agilitytuulet saivat puhaltaa Borderterrierikerhossakin."

Tiedä häntä sitten, millaisia eripuraisuuden tuulia Ristinummen kentillä puhalsi kaikkinensa harrastajamäärän paisuessa, mutta kahdesta asiasta voi olla varma: Borderistien ja muita rotuja edustavien Pevitiimiläisten välillä oli omat kitkaisetkin hetkensä, mikä symbolisesti nähtynä toimi Big Bangina Järvenpään Agilityurheilijat (JAU) -yhdistyksen synnylle. Toiseksi, treeniveturimme Peetsa huolestui jo alkuvuodesta -96 koulutettavien määrän suhteen ja mikä pahinta, hän alkoi tuntea keväällä kovin ristiriitaisia tunteita ja uupumusta bordereihin ja Pevitiimiin liittyvän työmäärän johdosta. Peetsan oli ratkaistava suuren harjoittelijoiden määrän aiheuttama koulutustekniikan problematiikka ja kaiken kukkuraksi mahdutettava vuorokauden 24 tuntiin sekä valtava määrä valmentamista että varsinaista leipätyötä eli koiraneuvolatoimintaa. Suoraan ilmaistuna päävalmentajamme maksoi kallista hintaa intohimoisesta suhteestaan (border)agilityyn!

Vuoden -97 ensimmäisessä Borderissa julkaistussa haastattelussa Peetsa kommentoi tuota vaikeaa aikaa seuraavasti: "Tapahtui suoranainen räjähdys. Kerhon hallitus oli myötämielinen koulutukselleni ja saavutukset puhuivat puolestaan, joten yhtäkkiä harjoituksissa oli hurjasti väkeä. Tämän seurauksena koulutussysteemit menivät itse asiassa aika lailla sekaisin, sillä silmänräpäyksessä moninkertaistuneen joukon kouluttamisen nopea koordinoiminen ei ollutkaan niin helppoa. Kevät -96 oli hankalaa aikaa; väsymys iski ja motivoituminen oli vaikeaa."

Peetsan väsymys kyllä havaittiin melko varhaisessa vaiheessa hänet kauemmin tunteneiden keskuudessa, mutta asioihin ei jostakin syystä puututtu ennen syksyä.Ennen tuota ajankohtaa rämmittiin eteenpäin, eikä itse asiassa edes erityisen huonosti, sillä ainakin uudempi treenariaines vaikutti täysin tyytyväiseltä Ristinummi-meininkiin. Harjoiteltiin, otettiin kesä ja kiihkeän kilpailemisen kausi vastaan.

Suloisen suven aikana tehtailtiin roppakaupalla hyviä tuloksia, joista näkyvimmät syntyivät heinäkuussa. Kuun alkupuolella oli vuorossa Seinäjoen Agirotu-mittelö. Pohoojanmaan karkeloissa oli mukana kolme borderjoukkuetta, joista kilpailevien luokkaan kuuluneille Kullannupuille (janne & Anni, Tuija & Lulu (Foxforest Look Me Flying), Maarit & Joonas sekä Janne & Emppu) ripustettiin kultamitalit kauloihin. Heinäkuun tiukoissa PM- ja MM-karsinnoissa Janne sijoittui miniluokan toiseksi (!) Annin kanssa - ja alkoi valmistautua elämänsä ensimmäiseen maajoukkuekoitokseen, joka olisi edessä Sveitsissä lokakuun alussa Sveitsin Morgesissa. (Muut minijoukkueen osanottajat olivat edellisvuoden EM-kultamitalisti ja siten automaattisesti kisapaikan tällekin vuodelle napannut pari Tiina Koskinen ja shelam ELLI (TamSK) sekä Eija Kamppinen ja cavspa IITU (Oulun Seudun KAS), Eeva Ekholm ja kesvil SANDY (Hiiden Haukut) sekä Jani Katisko ja papill BENSKY (Oulun Seudun KAS)

Syksymmällä, Helsingin seudun piirimestaruuskisoissa kerholaiset olivat suorastaan röyhkeitä saapuessaan kisoihin peräti viidellä joukkueella - vieden yksilökisan kolme ensimmäistä sijaa (voittoon Maarit & Miisa (Foxforest Flying Finn) &, toiseksi Taneli & Joonas ja kolmanneksi Niina & Yapi) sekä joukkuekisan kaksoisvoiton (ykkösiksi poppoo Taneli & Joonas, Tuija & Lulu, Minna & Greta sekä Janne & Emppu ja kakkosiksi Petteri Huotari & Wilma (Foxforest Shedevil) , Pasi Luostarinen & Charlie, Maarit & Miisa ja Jari Saajo & Viiru (Haltiakiven Bilbo).

Seuraavat ökytärkeät kisat olivatkin sitten MM-kisat Sveitsin Morgesissa 5.-6.10. Kyseessä oli Jannen ja Annin ensimmäinen kerta maailmanmestaruustaistoa joukkueen puolesta ja henkilökohtaisella tasolla. Allekirjoittanut muistaa hyvin, kuinka vannotti Jannea ennen tämän reissuun lähtöä informoimaan melkeinpä reaaliaikaisesti kisatuloksia Suomen suuntaan. Ensimmäisen kisapäivän jälkeen tulikin soitto iloiselta, joukkueensa kanssa päivällispöydässä istuvalta mieheltä. Kysyttyäni jännittyneenä "No?", sain vastaukseksi nauruntyrskähdyksen ja toteamuksen:" Yksilösuoritukset menivät ihan päin p**ttä!" Muistan hyvin, kuinka harmistuminen ei päässyt lainkaan valtaamaan mieltäni, olinpahan vain iloinen siitä, että kisaajat suhtautuivat tapahtuneeseen kuten oikein on, nopealla tilanteen nollaamisella. Sitäpaitsi epäonnistumiset vaikuttavat suomalaisella sisulla varustettuihin mahtavalla tavalla: kisojen loppumetreillä kävi selväksi, että suomalaiset minit venyivät... HOPEATILALLE** vain tanskalaisille hävinneinä!

Maailman turuilla matkanneen ja riemujuhlaa kokeneen Jannen tsemppi ei lopahtanut MM-kisoihin. Voisi kuvitella, että suurten estradien kokemuksia rikkaamman olisi ollut vaikea motivoitua pienempiin kisoihin, mutta vielä mitä: miehessä riitti motivaatiota vaikka muille jakaa! Niinpä siis Oulun Virpiniemen avoimissa SM-kisoissa 2.-3.11. tapahtui jälleen: Jos kohta ei joukkuemenestys ollutkaan aivan odotusten mukaista, yksilöpuolilla rytisi taas: JANNE KIRITTI ANNIN VOITTOON JA EMPUN KAKKOSEKSI! (Jälkikäteen katsottuna tätä saavutusta olisi voinut pitää ikään kuin jonkinlaisena kenraaliharjoituksena seuraavan vuoden SM-kisaa varten...) SM-kilpailuista mainittakoon tämä: koitos ei ollut yksilötasolla borderien suurta juhlaa, mutta tämän kotimaisten kisojen ykköskisan yhteydessä loppukilpailtu Serti Cup sai kuitenkin miniluokan voittajakseen Annin ja Jannen!
AVO-SM-96:n voitokkaat! (vas, Emppu, Janne, Anni) kuva:ASB-lehden arkistoista

Niin kilpailija- kuin valmentajapuolellakin oli vuoden lopulla syytä valtaisaan tyytyväisyyteen. Ja olivathan kaikki osapuolet sitä, tyytyväisiä ja onnellisia. Täytyy kuitenkin muistaa, että Peetsan väsymykselle ei ollut etsitty vielä aktiivisesti helpotusta. Nyt oli viimeistään aika tarttua härkää sarvista, mikä tehtiinkin Peetsan pakeille lähetetyn pienimuotoisen delegaation voimin. Piti saada tietää, mitä Peetsa halusi ja ei halunnut, jotta harjoitteleminen voisi jatkua jälleen kaikkia tyydyttävällä tavalla. Neuvottelut johtivat nopeasti tyydyttävään ratkaisuun, kun ymmärrettiin, että Peetsan antama panos kouluttamisessa oli todellakin valtavan suuri ja että tuo panos kannattaisi jatkossa - eli käytännössä seuraavan vuoden alusta lukien - palkita rahakorvauksella. Näin kompensoituisi edes osa siitä palkasta, jonka Peetsa olisi saanut, jos olisi käyttänyt agilityvalmennukseen käyttämäänsä aikaa koiraneuvolatyöskentelyyn.

Vuoden lopussa agilityjaoksen puheenjohtajana toiminut, borderagilityn lippulaivaksi ankkuroitunut Janne kirjasi paperille kaiken siihen asti kerhon nimissä tehdyn ja saavutetun agilityn osalta. Vuoden -96 kohdalla hänen yhteenvedossaan todettiin mm. se, että Borderterrierikerho oli Suomen agilitytilastoissa kuudenneksi paras seura ja siten ylivoimaisesti paras minikoiraseura. Samalla kerho oli ehdottomasti paras rotuyhdistys agilityn saralla. Tähän oli päästy 44 koirakon ja yli 200 kisastartin turvin. Hyvä, hyvä, hyvä borderit!


Borderpopulaa Tampereen Agirodussa -97 (Muistileikki "Keksitkö kasvoille nimet?" alkakoon!) kuva:ASB-lehden arkistoista

Vuoden vaihduttua malliin 1997 Janne ja Maarit, agilityjaoksen vetäjät, raapustivat vihkoihinsa ranskalaisten viivojen jatkeiksi yleviä tavoitteita: Kuluvan vuoden aikana reissattaisiin kisasta toiseen edustaen kerhoa suorastaan suurella väentungoksella, esiteltäisiin agilityä näyttelyorientoituneilla Borderpäivillä, pyrittäisiin järjestämään jokin agilitytapahtuma siinä missä "saalistettaisiin" useita maajoukkuepaikkojakin. (Eipä vähä mitään, saattoi joku huokaista?) Samalla alkoi aikakausi, jona Peetsa oli yhtä kuin Borderterrierikerhon koulutuskorvauksia saava pääagilityvalmentaja. Tästä seurasikin sitten roppakaupalla hyvää: agilityryhmät saivat tarkasti suunniteltua koulutusta taso- ja ns. intensiiviryhmissä ja kalentereihin ruksattiin toukokuulle aloittelijoiden tehokurssi. Lyhyesti ilmaisten suuri laiva alkoi edetä hienosti aalloillaan, mikä johti aurinkoiseen yhdessä tekemiseen - mikä taas puolestaan johti ryhmän sisäisen, mahtavan me-hengen kehittymiseen. Ei mikään pieni saavutus suurelta lössiltä!

Kevätauringon tavoin lämmittänyt tosiasia kolahti suomalaisten agilityihmisten mieliin vuoden ensimmäisellä kvartaalilla. Agilityvalion tittelistä oli tulossa totta - vihdoinkin! Siinä sitä oli kiehtova kirjainyhdistelmä tavoiteltavaksi - myös Borderterrierikerhon kevätkokouksessa Vuoden Agiborderiksi valitulle Annille!

Toukokuussa -97 Ristinummella alkoi Peetsan suunnitelmien mukaisesti alkeiskurssi - jolle ilmoittautui peräti 21 koirakkoa! Pienoista kauhua tuntien Peetsa otti haasteen vastaan päättäen yrittää tehdä mahdottomasta mahdollisen eli onnistua näin suuren joukon hyvässä valmentamisessa. Kurssi onnistui äärimmäisen hyvin antaen loistavaa oppia koirakoille - kiitos Peetsan tietotaidon ja innokkuuden - sekä kylväen kaiken kukkuraksi mölliharrastajien sydämiin sellaisen lajiroihun, että puolet kurssin osanottajista aikoi aloittaa kilpauransa vielä saman vuoden puolella! (Tämän kurssin muistaa varmasti moni agilitaaja, sillä joukossa oli useita yhä edelleen lajin parissa ja kaiken kukkuraksi lajin huipulla viihtyviä nimiä.) Kuuman kesän paahteessa borderagilityn meno oli kiihkeää ja ansiokasta - emokerhon alaisena ja maanlaajuisesti. Tämän huomasi tahollaan monien muiden lailla Agility Sports Bulletin (ASB) -lehden päätoimittaja Kaj Gumplerkin. Hän vainusi aineksen, jonka bordereiden agilitymaailma tarjosi hyvälle jutulle. Kyllä, kyllä, kyllä, saavutuksista oli paljon kirjoitettavaa ja kirjoitetun kautta ihmeteltävää!
	Maajoukkue-edustaja vuosimallia -97: Tuija & Lulu (Huhtikuisessa -97 kuvassa mukana Puuma) kuva:ASB-lehden arkistoista

Heinäkuun alusta joulukuun alkupuolelle ulottuneelle aikajanalle sijoittui suuri agilitytapahtumien kimara. Tapahtui niin paljon, että laajat tapahtuneiden laitojen valaisemiset pysykööt pimennossa. Antaa tuloslistojen puhua karun kaunista kieltään!

6.7. Tampereen Agirotu-tapahtuma: Mukana oli kuusi borderkokoonpanoa, joista Riiviöt (Sirkka Pirinen & Wohle (Maljan Wohle), Leena Putro & Rölli &, Seija Venetsalo & Papu (Foxforest Thief of Hearts) ja Annika Norrgård & Rasmus (Foxforest Braveheart) voittivat aloittelijaluokan ja Kullannuput (Vrt. vuoden -96 ryhmäläiset sillä erotuksella, että Joonasta ohjasi Taneli.) kilpailevien luokan.

	2.-3.8. PohM- ja MM-karsinnat: Piinkovassa mittelössä minikoirien joukkueeseen päätyi neljä koirakkoa, joista yksi oli sheltti- ja loput kolme borderenergialla varustettuja! Maan- ja maailmankuulun Koskisen Tiinan ja Teea-sheltin lisäksi Tanskan-matkalaisiksi kirjattiin karsintojen kakkoset Janne & Emppu , kolmoset Tuija & Lulu sekä neljänsiksi kurkottaneet Marko Lindlöf & Sara (Mingas Pistaasi). Huikeaa! 17.8. Bordereiden mestaruuskilpailu: mölliluokan voittaja oli kaksikko Jade (Foxforest Heartbreaker) & Jaana Lindfors (Niinpä, tästä se alkoi...) ja mestaruusluokan ykkönen Anni & Janne. 7.9. Helsingin seudun piirimestaruus: hopeatilat yksilö- (Lulu & Tuija) ja joukkuekisassa (Kullannuput jälleen Agirodusta tutulla Emppu-Lulu-Anni-Joonas -virityksellä)
Suomalaista agilityhistoriaa: kaksoisvoittoon -97! kuva:ASB-lehden arkistoista

3.-5.10. Tanskan MM-kilpailut: tyylipuhdasta toisintoa edellisen vuoden MM-kisoista oli nähtävissä tekemisissä, sillä joukkuekisoissa Suomen minit joutuivat nöyrtymään jälleen kerran vain tanskalaisten edessä saavuttaen HOPEATILAN! (Yksilökisoista ei supersaavutusraportoitavaa.)

15.-16.11. SM-kisat (joukkue- & yksilökilpailu): joukkuekisan ainoa puhtaan nollan tehnyt ryhmä koostui Oulun seudun KAS:n harrastajista - mutta palkintosijat ovat palkintosijoja, ja kakkosia olivat Kullannuput-ryhmästä tutut konkaribortsukat (Kts. 7.9. Hgin seudun piirimestaruuskisat.)! (Pronssitilalta löytyivät saukkonaama-Eikkaa ja -Siiriä (Repohaukun Siiri) ohjastanut Sini sekä -Aidaa (Stator Aida luotsannut Maire Sievä TAMSK:sta.) Yksilökoitoksen yksilöradalla voittajaksi merkittiin Anni & Janne, hyppyradan parhaiksi Emppu & Janne... mikä tiesi lopputuloksissa seuraavaa tuomiota: VUODEN 1997 SM-KULTA MINILUOKASSA OLI EMPUN JA JANNEN, SM-HOPEA ANNIN JA JANNEN! Uskokaa pois - taitettu paluumatka Etelä-Suomeen borderisteja kihisevässä bussissa oli melkoisen hilpeä! Taisi siinä muutama muovimukillinen samppakaljaa(kin) tulla kumotuksi!

6.-7.12. Ruotsin (Tukholman) PohM-kilpailut: yksilöpuolella suomalaisista miniluokan kilpailijoista vain Teea-sheltti (pronssia!) ja Lulu (6.) mahtuivat kymmenen joukkoon kaikkien suoritusten tulosten loppuynnäysten valmistuttua. Joukkuepuolella oli toisin, sillä Suomi sai itselleen taas HOPEAA!

(Samaisissa "pippaloissa" muun maailman huomiota herätti Suomen maxijoukkueessa kilpaillut nuorimies, jonka suorituksia belgianpaimenkoira Riian kanssa seurattiin ihastuksella. Balettitanssijaksikin taiturimaisesti koiraansa radalla vienyttä ohjaajaa luultiin. Kyseessä oli eräs Aaltosen Mikko...)

Borderenergia oli hyrrännyt kentillä vimmalla. Ihmekös tuo, että kerholehden sivut pullistelivat agilitytuloksia ynnä muuta teemaan liittyvää. Lajista piittaamattomat borderistit alkoivatkin tässä vaiheessa saada mittansa täyteen tapahtumien journalistisen kehityksen vuoksi. On ymmärrettävää, että lajia harrastamaton ei ollut halukas lukemaan Borderista sivutolkulla kisaraportteja tuloslistoineen - mutta koska kyse oli eittämättä bordereiden paraatilajista, muutakaan ei ollut tehtävissä. Julkaisukynnyksen ylittävää materiaalia kertyi ja tulisi jatkossakin kertymään runsain mitoin!

Kun aktiivikausi veteli viimeisiään, Borderterrierikerhon väki alkoi puuhata vielä talviuneen vetäytymisen edessä kiukutteleville seitsenosaista, epävirallista kilpailusarjaa. Agilityä kesät talvet, talvet ja kesät - NAM!

Vuoden viimeisessä Borderi-lehdessä agilityharrastajat esittivät tuttuun tapaansa kiitoksen pääagilityvalmentajalleen. Allekirjoituksen kohdalla ei lukenut kuitenkaan enää PEVITIIMI vaan "Borderterrierikerhon agilityporukka". Sen kummemmin aiheeseen pureutumatta tulkoon mainituksi, että Borderterrierikerhon viralliseksi kannaksi oli tullut aikojen kuluessa täysin luonnollisen ajatusten kehityskulun seurauksena BORTK-edustuksen kuuluminen ainoastaan borderterriereille

Vuoden 1997 loppuun mennessä Borderterrierikerho oli noussut todella kuumaksi nimeksi agilityharrastajien mieliin. Kolikolla oli myös kääntöpuolensa, jonka aiheuttamasta kriisistä oli onneksi selvitty kiitettävällä tavalla - tällä kertaa ainakin. Mutta mitä oli tulevaisuudessa edessä? Lisää menestystä varmasti, mutta pitäisikö jatkossa pinnistellä läpi uusien vaikeiden aikojenkin? Jatkoa luvassa seuraavassa numerossa!

*Maarit Heinonen* (juttu julkaistu BORDERI-lehdessä 1/2004)



huom! ASB-LEHDEN ARKISTOSTA -tekstillä varustetut kuvat ovat tiukasti tekijänoikeuslain alaisia otoksia, joiden käyttölupa rajoittuu Borderi-lehdessä ja täällä www-sivuillamme julkaistavaan historiikkiin
Takaisin