Olemme joka vuosi käyneet kouluttamassa muutaman kerran ympäri Suomea ja tavanneet paljon agilitya harrastavia ihmisiä. Joka kerran olemme itse oppineet paljon ohjaamisesta ja koiran kouluttamisesta. Olemme tutustuneet sellaisiin ongelmiin, joista en ole aiemmin koskaan kuullutkaan ja oppineet ohjausjippoja, mitä ei ole koskaan aiemmin tullut mieleen. Luullaksemme olemme itse ollut enemmän saavana osapuolena. Agilityn kirjo on todella laaja, vaikka se onkin nuori harrastus verrattuna moneen muuhun koiratouhuun. Siinäkin ajassa, mikä on kulunut agilityn alkutaipaleista tähän päivään, ovat monet tekniikat ja systeemit muuttuneet aivan erilaisiksi.

Olemme kovasti miettineet tätä artikkelisarjaa. Kirjoittaisimmeko ohjaustekniikoista? Voisimme kirjoittaa sivutolkulla liikkumisesta, kontakteista ja jokaisesta sentistä esteiden välissä ja piirtää ratoja lisäksi. Voisimme puhua edestä ohjaamisesta ja takaa ohjaamisesta ja koiran vierellä ohjaamisesta, koiran puoleisesta kädestä ja vastakkaisesta kädestä, äänen käytöstä ja peruuttamisesta. Oikein hyvä. Mietimme kuitenkin siellä sun täällä koulutuksissa tapaamiamme ihmisiä ja heidän ongelmiaan. Moni heistä on jo kilpaillutkin, ainakin epävirallisissa kilpailuissa, mutta heillä on silti aivan perustavanlaatuisia ongelmia. Ongelma voi olla vaikka koiran motivointi tai perustottelevaisuus. Useimmat koulutettavat eivät suinkaan pohdi vasemman pikkurillin käyttöä hienosäädössä, vaan he joutuvat pohtimaan sitä, huvittaako koiraa tänään harjoitella. Monelle tapaamalleni ohjaajalle ovat perusasioiden opettamisen keinot olleet epäselvät. Tiedonjano on kuitenkin tosi kova. Siksi päätimme aloittaa ihan alkeista ja perusasioista ja edetä siitä kohti pikkurilliä…

Monella seuralla on kouluttajaongelmia. Aika ei kerta kaikkiaan riitä jokaisen koirakon ongelmiin paneutumiseen. Tuntuu, että seurojen kouluttajat saavat liian vähän tukea ja lisäoppia kouluttamiselleen seuralta tai Kennelliitolta. Toivottavasti tämä asia paranee mahdollisesti tulevan lajiliiton kautta. Koulutusohjaajien rooli seuroissa on erittäin tärkeä, koska heidän käsiensä kautta kulkevat lajin tulevat harrastajat. Heidän taidoistaan riippuu ihmisten ja koirien motivoituminen lajiin. Alkeiskurssit pitäisi suunnitella ja toteuttaa erityisen huolellisesti teoria- ja palautetilaisuuksineen, koska agilityn aloittaminen oikealla tavalla on ensisijaisen tärkeää.

Kaiken perustana on mielestämme agilityn hauskuus. Kantapään kautta olemme itsekin oppineet jo sen, että parhaat tulokset syntyvät ratasuorituksen ollessa päättäväinen, rento ja iloinen. Tämä asia on kuitenkin itseltämme aina silloin tällöin unohtunut. Totuus vain on se, että jos paineet kasvavat liikaa, muuttuu agilitykin vakavaksi ja ikäväksi pakkopullaksi. Eiköhän tärkeämpää kuitenkin ole nauttia yhteistyöstä koiran kanssa kuin koota kaikki mahdolliset pytyt kaapin päälle. Alun perinkin aloitimme tämän harrastuksen, koska se oli koirastakin niin älyttömän hauskaa!

Kerromme tässä osiossa omia mielipiteitämme ohjaajan ja koiran suhteesta. Seuraavassa osiossa jatkamme pohtimalla eri esteiden opettamista koiralle, mm. kontakteja. Jatkossa mietimme ohjaajan liikkumista ja muuta tekniikkaa. Kaikki ovat omia mielipiteitämme, jotka voimme toivoaksemme vielä huomennakin allekirjoittaa.

MOTIVOINTI
Tärkein asia agilityn aloittamisessa ja harrastamisessa on motivaation luominen. Koiralla pitää olla syy tehdä jotain. Sen pitää pyrkiä johonkin saavuttaakseen palkan, vaikkapa namin tai lelun tai yhteisen leikin. Jollekin koiralle saattaa riittää pelkkä kehu tai taputus.

Ohjaajan tulee olla koiran mielestä kiinnostavampi kuin mikään muu. Se ei halua lähteä katsomaan muita koiria, se ei syö lantaa, se ei tutki paikkoja, vaan se vain katsoo ohjaajaan. Silloin motivaatio tekemiseen on kunnossa.

PALKITSEMINEN
Koiran viettejä tulee hyödyntää palkitsemisessa. On selvää, että terrieriä kannattaa motivoida lelulla. Se opetetaan metsästämään radalla esimerkiksi heittämällä sille lelu tapettavaksi. Se kulkee kovaa, koska se tietää saavansa saaliin metsästyksen päätteeksi. Vaikka koira ei olisikaan metsästysviettinen, on lelu monesti silti paras palkinto. Sen kanssa voi leikkiä, mieluimmin yhdessä ohjaajan kanssa. Se rentouttaa koiraa ja pitää sen iloisena. Nami riittää monelle koiralle myös hyvin. Itse olemme enemmän leikin ja lelun kannalla, vauhdin takia. Uskomme myös, että lähes jokaisen koiran motivaatioita agilityyn pystyy parantamaan.

Palkka, oli se mikä tahansa, pitää antaa koiralle usein! Tämä on tärkeätä. Useasti näkee ihmisten pihtaavan palkan antamista. He jauhavat nuorella koiralla pitkää rataa innoissaan eivätkä huomaa koiran motivaation laskevan. Kannattaa treenata vain lyhyitä pätkiä alkuun ja palkata joka välissä pallolla tai makupalalla. Vähänkin flegmaattiselle koiralle tai ohjaajasta kiinnostumattomalle koiralle palkan saaminen usein on ratkaisevaa. Kannattaa treenata siis vain lyhyissä jaksoissa säilyttääkseen koiran mielenkiinnon. Palkan pitää olla todella houkutteleva. Jos palkkaat namilla, pitää sen olla jotain erityisen hyvää; pelkät koirannappulat eivät riitä.

Palkan oikea-aikaisuus on tärkeää. Heti koiran suoritettua oikein ohjaajan haluaman asian, on sitä kiitettävä. Tällöin se oppii yhdistämään toiminnon ja palkan. Saadakseen lisää palkkaa se yrittää tehdä samalla tavoin seuraavallakin kerralla.

Koiralle ei anneta palkkaa tekemättömästä työstä. Sen istuessa keittiössä kerjäämässä ei ole mitään syytä antaa sille mitään. Muuten palkan arvo laskee. Miksi tehdä työtä, kun palkan saa muutenkin? Agility on sille työtä ja samalla leikkiä, mistä maksetaan palkka. Palkka on niin hyvä, että sen eteen kannattaa ponnistella.

Mikä vielä motivoi koiraa nimenomaan agilityssa? Palkan ja leikin lisäksi erittäin motivoivaa on ohjaajan oikea-aikainen liike, josta puhumme myöhemmin.

LEIKKI
Monet koirat ja ohjaajat eivät osaa leikkiä keskenään. On joskus huvittavaa seurata, miten ohjaaja leikkii pyynnöstä koiransa kanssa. Hän saattaa taputtaa koiraa. Tai hän tökkää pallon koiran nenään, jolloin koira väistää. Tällöin ohjaaja toteaa, ettei koira pidä leluista. Kun kysymme, mikä on koiran lempileikki, ohjaaja vastaa, ettei hän tiedä. He eivät koskaan ole leikkineet. Lisäksi monella on ääniongelma: kehuessaan koiraa ohjaaja mörähtää "hyvä" kuin haudan takaa ja se on siinä. Ymmärtääköhän koira, että sitä kehuttiin? Mörisemisen sijasta pitää oppia lirkuttamaan ja hihkumaan; tehdä itsensä kerta kaikkiaan naurettavaksi! Pete aina demonstroi asiaa raavaiden miesten edessä, jotka katsovat hieman noloina: miten tuo kehtaa olla noin pöljä? Yksinkertaisesti pitää vain olla niin mielenkiintoinen koiran silmissä, että se kerta kaikkiaan lumoutuu: mitä hauskaa ohjaaja seuraavaksi keksiikään?

Leikki voi olla takaa-ajamista puolin ja toisin. Ohjaajalla on lelu, mitä koira sitten yrittää saada itselleen ja päinvastoin. Lelun vetäminen on aina koirasta hauskaa. Koiraa voidaan mennä piiloon ja palkita se leikkimällä sen löytäessä ohjaajan. Ison koiran kanssa voidaan painia leikkimielisesti. Koirasta kyllä näkee, milloin sillä on kivaa. Jokaiselle koirakolle syntyy juuri se oikea suosikkitouhu, jolla saa mielenkiinnon heräämään ja mielet iloisiksi.

Koiran saa varmasti jokainen leikkimään ja innostumaan sitä kautta leluista. Jos sitä ei ole tehnyt jo pentuna, on tehtävä suurempi, mutta ei mahdoton. Lisäksi koiralle pitää opettaa, että agilityrata on hauskin paikka maailmassa. Itse käymme pennun ja nuoren koiran kanssa kentällä juoksemassa ja leikkimässä esteiden välissä, emmekä tee mitään muuta. Leikkiessä oppii ohjaaja tuntemaan koiransa ja koira ohjaajansa, jolloin syntyy yhteistyötä ja luottamusta toisiinsa.

Monet koulutettavat valittavat, että koira ei ole kiinnostunut agilitysta. Se myöskin näkyy koirasta. Se mennä laahustaa ja hyppää väkinäisesti. Se saattaisi köllähtää nukkumaan saman tien. Sillä ei kerta kaikkiaan ole hauskaa. Olemme joskus ajatelleet, että monet treenisysteemit kyllä vievät innon pois lopullisesti tällaiselta koiralta. Treeneissä on esimerkiksi kymmenen koirakkoa. Yhden suorittaessa harjoitusta muut pitelevät koiraansa radan reunalla, jossa se lopullisesti väsähtää. Itse ajattelen, että flegmaattisempi koira olisi parempi viedä pois vaikka häkkiin tai autoon väliajalla. Lisäksi koiran kanssa tulee leikkiä juuri ennen radalle lähtöä, jotta se innostuu. Koiraa ikään kuin viritellään. Ja ne lyhyet treenipätkät ovat tärkeitä!

Kaiken perusta leikille on siis se, että koiran kanssa tehdään leikkityötä jo kotona. Pienen pennun kanssa voi jo opetella vaikka mitä, kunhan muistaa, että kaikki on vain leikkiä. Pentua ei saa kouluttaa, ettei sen into ja tarmo laske. Palkka juoksee jatkuvasti.

NEGATIIVINEN MOTIVAATIO
Motivaatiota voidaan käyttää myös negatiivisesti. Koiraa rangaistaan sen tekemistä virheistä ja koetetaan saada se välttämään virheen tekemistä rankaisun pelossa.

Totesimme aiemmin, että saadaksemme koiran kulkemaan kovaa ja motivoituneesti tulee sillä olla hauskaa. Negatiivisuutta viljelevät ohjaajat rankaisevat koiraa omista virheistään. Koira ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mistä sitä rangaistaan, jolloin se turhautuu. Jatkuva turhautuminen laskee motivaatiota.

Pelkkä tuohtunut äänensävy ohjaajan manaillessa itsekseen tai reagointi välinpitämättömästi saattaa olla koiralle rangaistus ja masentaa sen. Ohjaajan tulee varoa rankaisemasta koiraa koskaan agikentällä tai näyttää sille omaa turhautumistaan! Pitää muistaa myös, että ohjaajan manaillessa itseään idiootiksi, koira ei voi tietää, ettei sadattelu kohdistu siihen!

Kaikessa tekemisessä kannattaa miettiä, mitä hyötyä siitä on? Onko siitä hyötyä, että rankaisen koiraa sen tehtyä pujotteluvirheen? Oppiiko koira rankaisemalla tekemään ensi kerralla pujottelun oikein? Tuskinpa. Olen nähnyt monia rankaisemalla pilattuja koiria. Pujottelu sujuu hitaasti ja haluttomasti. Koira ei etene radalla, vaan menee innottomasti. Syy selviää, kun kuuntelee ja katselee ohjaajaa. Ei-sana tulee ohjaajalta hyvin herkästi.

Liialliset vaatimukset turhauttavat koiraa ja vain estävät koiran oppimista. Ohjaajat ahnehtivat monesti liikaa aloittaessaan harjoittelun nuoren koiran kanssa, etenkin jos kokemusta agilitysta on jo takana. Unohdetaan se, että koiran tulee olla parhaimmillaan vasta ehkä viisivuotiaasta alkaen. Siihen mennessä koiralle tulee luoda ohjaajaan virheetön suhde, joka näkyy luottamuksena ja yhteistyönä. Koiralle tulee opettaa asiat harkitsevasti ja rauhallisesti, eikä vaatia siltä liikoja liian nuorena ja kokemattomana.

Koiran tehdessä virheen radalla on mielestäni parasta vain jatkaa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut ilman sen suurempia reaktioita. Jos harjoitus on koiralle liian vaikea, helpota sitä, jotta pääset kehumaan koiraa. Paras hylky kisoissakin on sellainen, ettei koira edes huomaa mitään. Pitää muistaa, että koira useimmiten luulee tehneensä oikein valitessaan väärän tien. Miksi siitä pitäisi rangaista? Jos koira ei suorita estettä, se johtuu siitä, ettei se vielä osaa tai ohjaaja ei ole osannut opettaa sitä oikein.

Virheet ovat suurimmaksi osaksi aina ohjaajan. Joskus koira saattaa innostuksissaan tehdä virheen, hypätä esim. kontaktin yli. Kokeneelle koiralle pitää kyllä mielestäni tällöin ilmoittaa, että pieleen meni ja tehdä asia paremmin. Tästä päästäänkin johtajuuteen.

JOHTAJUUS
Agilityssa kuten muissakin koiraharrastuksissa näkee dominantteja koiria. Ne ärhentelevät muille koirille, eivät ole kiinnostuneita ohjaajastaan, vaativat rapsutteluja ja komentelevat. Ne tutkailevat paikkoja, juoksevat hajujen perässä tai saavat ohjaajansa heittelemään sille palloa. Yhteinen nimittäjä on itseriittoisuus. Se kuvittelee pärjäävänsä elämässä ihan itsekseen. Kaikki tällainen käytös ei tietenkään johdu vain johtajuudesta. Hormonit aiheuttavat poikkeuksellista käytöstä, samoin ahneus tai vaikkapa juoksuiset nartut.

Ohjaajan tulee olla koiran johtaja, se on selvä asia. Koiran tulee tietää, että ohjaaja on johtaja. Useimmat koirat testaavat ohjaajaa koko ajan ja yrittävät nousta laumassa ylöspäin. Tämä on täysin luonnollista käytöstä. Monet ohjaajat eivät edes huomaa, että koira on ylempänä. Koirien itsetunto nousee esimerkiksi lällyttelystä kotona, aiheettomasta namien syöttelystä tai koiran saadessa ohjaajan heittelemään palloa käskystä.

Johtajakoira ei voi luottaa ohjaajaansa, koska tämähän on niin heikko, että on sen alapuolella. Tämä saa monet koirat epävarmaksi ja pelokkaiksi. Ne eivät halua olla johtajia, mutta ovat joutuneet siihen rooliin ohjaajan ollessa liian lepsu. Tällaisen koiran kanssa agilityn harrastaminen saattaa olla aika vaikeaa. Koira ei kunnioita ohjaajaansa eikä kykene yhteistyöhön. Suhde pitää saada kuntoon, jotta agility sujuu.

Ohjaajan tulee tehdä koiralle selväksi, kuka on johtaja. Johtajuutta ei suinkaan saavuteta ankaruudella ja väkivallalla. Päinvastoin, koiraa tulee kohdella asiallisesti ja ystävällisesti. Koiralle voidaan antaa oikeuksia, mutta yhtä hyvin ne voidaan ottaa pois. Koira saa tulla esimerkiksi sohvalle, jos se kutsutaan sinne, mutta ei muuten. Koiraa rapsutellaan, jos ohjaajaa huvittaa, mutta ei muuten. Jos koira tulee vaatimaan rapsutuksia, se työnnetään pois. Koiran pitää kysyä lupaa tehdä eri asioita. Ohjaaja päättää, saako se mennä tervehtimään toista koiraa. Ohjaaja päättää, kuka menee ulos ensin. On tärkeää, ettei ohjaaja lahjo koiraa eikä näytä sille heikkouksiaan.

Koira, joka on laumassa oikeassa asemassa, on onnellinen koira. Se tuntee olonsa turvalliseksi ja selkeäksi eikä sen tarvitse tehdä vaikeita päätöksiä. Se kunnioittaa ja luottaa laumanjohtajaan ja voi olla rauhallinen tämän seurassa.

Agilitykoiran voi taitava ohjaaja antaa nousta hieman asemassa, ei kuitenkaan yli laumanjohtajan. Sen tulee pystyä irtoamaan radalla ohjaajasta eikä roikkumaan koko ajan kädessä kiinni. Agilitykoiran sopii olla hieman itseriittoisempi, vauhdin takia. Sen kanssa pitää leikkiä riehuleikkejä ja antaa sen voittaa sopivasti. Leikki ei muuta johtajuusasemaa mitenkään, päinvastoin. Laumanjohtajan kanssa on kivaa leikkiä.

SUHDE JA KONTAKTI
Kun motivaatio ja johtajuus on kunnossa, voidaan koiran kanssa harrastaa. Yleensä myöskin tällöin suhde koiran ja ohjaajan välillä on kunnossa.

Vaativa kilpailuharrastus, kuten agility, voi kuitenkin joskus rikkoa luottamuksen. Liika yrittäminen ja kilpailuhenkisyys luovat vakavia paineita harrastukseen ja koiran ja ihmisen suhteeseen. Hyvän suhteen luominen ja ylläpito vaatii kiintymystä ja rakkautta eikä silloin toista haluta vahingoittaa tai loukata. Joskus kuitenkin harjoitellessa agilitya ohjaaja kadottaa kontrollin ja kohdistaa turhautuneisuutensa tai jopa raivonsa koiraan. Se on helppo kohde, koska se ei voi puolustautua. Tässä kohden on syytä miettiä raivostumisen syytä ja siitä koituvia haittoja tai hyötyjä. Herkkä koira voi lamaantua aivan täysin ja alkaa pelätä jotain estettä. Näin harjoitteluun tulee takapakkia heti hetken suuttumisen takia. Missään tapauksessa hermojen menettäminen ei paranna keskinäistä suhdetta. Harjoittelemaan ei kannata lähteä, jos on jo valmiiksi huonotuulinen tai väsynyt.

Ohjaajan kokeneisuuden näkee hänen suhtautumisestaan koiraan ja omiin suorituksiinsa. Uran alkuvaiheessa kuulee ohjaajan selittävän epäonnistumistaan radalla koiran virheellä. Hän ilmoittaa mielipiteensä myös koiralle, jolla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä meni pieleen. Kokeneempi ohjaaja ei koskaan moiti koiraa, koska tietää virheen johtuvan itsestään. Ohjaaja itse ohjasi väärin tai koira ei vielä osannut suoritusta oikein. Tällöinkin virhe on ohjaajan: hän joko ei ole osannut opettaa koiraa oikein tai asiaa ei ole vielä harjoiteltu tarpeeksi.

Toivomme, ettei agilitysta koskaan tule niin vakavaa urheilulajia, että suhde koiran ja ihmisen välillä muuttuu. Pilaako liiallinen voitonhimo ja kunniantavoittelu hyvän suhteen ja harrastuksen? Onneksi totuus on se, ettei pakottamisella ja rankaisemisella päästä hyviin tuloksiin pitemmän päälle. Mutta aletaanko agilityssakin kouluttamaan agilitykoiria myyntiin? Aletaanko jakaa enemmän rahapalkintoja? Aletaanko koirilta vaatia mahdottomia, kun nykyinenkin taso rasittaa niitä suuresti? Astuuko doping kuvaan?

Uskomme kuitenkin, että suurin osa harrastajista hankkii koiran rakkaudesta koiriin. Niiden kanssa asutaan saman katon alla ja eletään täysin normaalia kotielämää. Agility on harrastus, jossa halutaan oppia koko ajan uutta ja iloitaan hyvistä suorituksista. On luonnollista testata osaamisen tasoa myös kilpailuissa. Eri harrastajilla on erilaisia tavoitteita tässäkin lajissa. Osa haluaa vain harrastaa ja touhuta koiran kanssa huvin vuoksi, osa tavoittelee huipputuloksia. Tekeepä kummin tahansa, on mukavaa oppia tekemään yhteistyötä koiran kanssa ja edistymään.

Ensi kerralla alamme kouluttaa koiraa…