KOIRAN
ESTEKOULUTUS
|
A-ESTE
ja PUOMI
|
|
| Kontaktiesteillä
saadaan aikaan suurimmat erot yksittäisiä esteitä ajatellen. Ja nimenomaan
alastulokontakteilla. Eri tapoja on varmaan sata ja olemme varmaan
kokeilleet niistä puolet sillä seurauksella, että ohjaaja ja koirat
ovat olleet yhtä ymmällään molemmat. Nuorelle tai kokemattomalle koiralle kontaktiesteet voivat aluksi olla kauhistus. Niitä kannattaa opettaa koiralle ensin hihnassa avustajan kulkiessa toisella puolella. Jos koira ei tahdo mennä ylös, voi pitkin esteen pintaa laittaa makupaloja, joita se napsii edetessään esteellä. Esteiden pitää olla tukevia ja pitäviä. Ennen kuin kontaktiesteiden opettamisen aloittaa, on mietittävä tapa, millä koiraa kouluttaa. Kontaktiesteet tulisi suorittaa nopeasti. Siinä mielessä nopein tapa olisi antaa koiran juosta alas asti ja jatkaa siitä vain matkaa. Monet ohjaajat juoksuttavat koiran alas A-estettä jatkuvasti virheittä. Tässä on rotukohtaisia eroja selvästi nähtävissä. Maksikoirilla tällaista varmuutta harvoin näkee, mutta miniluokan shelteillä usein. Ne näyttävät siltä, ettei niillä ole aikomustakaan loikata liian aikaisin. Onkohan se niille rodunomaista? Sen sijaan esimerkiksi samankokoiset terrierit hyppäävät alas mahdollisimman korkealta eikä niitä hirvitä yhtään. Maksikoirilla ongelma lienee vielä suurempi koirien koon ja askelpituuden kasvaessa. Lisäksi maksikoirilla virheitä aiheuttavat myös ylösnousukontaktit, mitä taas mini- ja midikoiraohjaajien ei tarvitse juurikaan miettiä. Alastulokontaktit Puhutaanpa ensin alastulokontakteista. Yksi tapa on vetää ne alas joko koiranpuoleisella tai vastakkaisella kädellä samalla toistaen käskysanaa, vaikkapa "ota". Tämä toimii oikein hyvin, jos koiran on niin sanotusti kädessä kiinni. Ongelmia ilmaantuu, jos koira viis veisaa kädestä, vaan hyppää sen yli tai väistää vastakkaista kättä sivulle eikä osu näin kontaktille. Tässä tavassa ohjaajan on oltava nopea ja ehdittävä sukkelasti alasmenolle ottamaan koiraa vastaan. Ohjaajan käden kanssa pitää myös olla jämpti ja sen tulee odottaa koiraa eikä hosua liikaa. Vetävän liikkeen tulisi lähteä jo ajoissa esteen alasvievän osan alkaessa, jotta koira saataisiin kunnolla vetoon mukaan ja käsi olisi vietävä tarpeeksi alas kontaktille. Tässä vain usein käy niin, että koira juoksee edellä alas ohjaajan juostessa käsi ojossa etukenossa perässä. Takuuvarmasti koira hyppää. Ohjaajan siis tulee edetä alasvievää osaa koiran edellä ja pitää kättä ikään kuin taaksepäin kohti koiraa. Jotta tämä onnistuisi, on ohjaajan oltava todella nopea tai koiran on osattava odottaa alas vievää kättä. Koira opetetaan alasvetoon pitämällä namusia kädessä, jotta se kiinnittyisi käteen. Koiralle annetaan nami sen seurattua kättä alas asti. Tämä on koiralle oikein miellyttävä tapa, sillä se saa aina palkan kädestä. Tosin moni koira hiffaa, ettei kädessä ole kisassa mitään eikä näin ollen motivoidu kiinnittymään käteen. Toisaalta koiralle luodaan tietty tapa, joka koiralle merkitsee tapaa tulla A-este tai puomi alas. Vetämissysteemissä on vielä se huono puoli, että ohjaaja ei aina pääse ylös tarpeeksi nopeasti vetoasennostaan kontaktin jälkeen oikeaan suuntaan. Usein näkee ohjaajan vasta olevan nousemassa ylös, kun koira jo karkaa ja valitsee sopivan esteen ihan itsekseen. Lisäksi monella on todella ongelmia käden oikean liikkeen kanssa. Hyvä puoli on se, että jos koira on kunnolla kädessä ja ohjaaja tarpeeksi ketterästi liikkeellä esteen jälkeen, koira tekee hyvin pienen tien seuraavalle esteelle. Vaikka alasveto voi olla hitaampi suoritustapa (riippuen ohjaajan nopeudesta), sen jälkeisessä käännöksessä monesti voittaa ajan takaisin verrattuna niihin, joiden koira tekee pitkiä kaarroksia tai pysähtyvät kontaktille. Toinen tapa on mennä kontaktille yhdessä koiran kanssa tai jopa sitä ennen. Tämä vaatii nopeutta ja liikkumisen oikeaa ajoittamista. Koiralle pudotetaan aina treeneissä makupala kontaktille ohjaajan kädestä. Käsi viedään ihan kontaktin alaosaan. Makupala voidaan antaa myös alhaalla olevasta kädestä. Näin koira oppii yhdistämään käden ja namusen toisiinsa. Sitä ei siis vedetä alas käden perässä, vaan opetetaan yhdistämään käsi ja kontaktipinta toisiinsa. Toki käden liikkeeseen voidaan yhdistää pieni vetoliikekin. Tämä tapa sopii myöskin ahneille koirille. Kummassakaan näistä tavoista koiralle ei varsinaisesti opeteta kontaktia, vaan onnistuminen riippuu ohjaajan oikeasta toimintatavasta. Monelle ohjaajalle nämä tavat ovat vaikeita, etenkään jos motoriikka ja ketteryys eivät ole hänen parhaat apunsa. Kolmas tapa on opettaa koira etsimään oikea kontaktipaikka ohjaajan vartaloa ja liikettä apuna käyttäen. Se voidaan yhdistää ohjaajan liikkeeseen. Ohjaaja juoksee koiran vierellä kohti kontaktia. Käsi voi olla apuna. Kontaktia lähestyttäessä ohjaaja hiljentää vauhtia ja kontaktille tullessa pysähtyy vartalo suorana. Myös käskysanaa voidaan samalla käyttää. Koiran pysähtyessä hänen viereensä se palkataan heti. Tässä ohjaajan vartalo siis kertoo koiralle, mitä tehdä. Tässäkin kuumakalle koira voi hermostua kilpailussa ja kerätä painetta ohjaajan alkaessa hiljentää. Ohjaajan pysähtyessä se loikkaakin kontaktin yli. Jos ohjaajalla on tarpeeksi dominanssia koiraan, tapa on erinomainen, sillä siitä on ohjaajan helppoa lähteä liikkeelle. Tässäkin ohjaajan on oltava tarkkana, sillä pienikin liikahdus tai kumarrus eteenpäin kertoo koiralle, että nyt saa lähteä eikä se osu välttämättä kontaktille ollenkaan. Lisäksi ohjaajan on pysähdyttävä oikeaan paikkaan eikä ennen sitä. Treeneissä koiran palkkauksen jälkeen sen voi silloin tällöin (tai jopa aina) jättää hetkeksi kontaktille ohjaajan kävellessä hieman kauemmas ja palatessa sitten palkkaamaan koiran. Koira saa lähteä kontaktilta vasta luvan saatuaan. Lupa-asiasta ei kannata poiketa treeneissä koskaan. Koiraa voi opettaa kontaktille itsenäisesti ilman ohjaajan kättä tai vartaloa namin avulla. Namunen viedään etukäteen alastulon alaosaan tai jopa maahan sen eteen. Koira viedään ensin hihnalla loppuun, jolloin ohjaaja näyttää koiralle makupalan, jonka se saa ottaa. Koira oppii pian jutun juonen ja oppii menemään kovaa alas etsimään makupalaa. Ohjaaja kehottaa samalla käskysanalla koiran löytäessä makupalan. Käsky voi olla vaikkapa "ota", "etsi", "alas" tai "pinta". Tässä metodissa koira ei mielestämme kylläkään opi menemään varsinaisesti kontaktille; se vain etsii namia totutusta paikasta. Tämä tapa tehoaa kyllä erinomaisesti monella koiralla. Koira voidaan opettaa juoksemaan kontakti alas asti tällä metodilla sanomalla sille makupalaan yhdistetyn käskysanan. Sehän on oppinut juoksemaan alas, missä makupala on. Treeneissä makupala pitää aina olla oikeassa paikassa, jotta toimintaa saadaan vahvistettua. Ohjaaja voi joko jäädä koiran luokse osoittamaan makupalaa kädellään tai juosta kauemmas ja kehottaa sieltä. Mutta mitä jos koira ei olekaan kilpailuissa niin ahne ja on kilpailun tunnelmasta kiihtynyt? Silloin se tuskin ehtii makupaloja etsiskelemään ja loikkaa kontaktit. Oikeaa paikkaa voisi opettaa koiralle vielä lisää käymällä palkkaamassa se vielä uudelleen sen kököttäessä kontaktilla löydettyään makupalan. Toinen ongelma on se, että ahne koira saattaa etsiskellä namia kauankin, myös kisassa ja tuhlata aikaa. Koira voidaan myös opettaa liikkumaan matalana alas alasmeno-osaa, jopa ryömimään. Tämä toimii erityisen hyvin luonnostaan bordercollieilla ja on todella varman ja luontevan näköistä. Aikaakaan siinä ei juuri kulu, jos koira ryömii vasta kontaktille tullessaan ja se päästetään heti jatkamaan matkaa. Jos halutaan opettaa koira kontaktille itsenäisesti, se pitää opettaa siihen. Alusta lähtien koira viedään hihnassa alas ja palkataan sen ollessa oikeassa paikassa. Tässä nimenomaan niin, että avustaja vie koiraa ja ohjaaja menee palkkaamaan alastulolle. Nykyään tämä on aikamoista muotia. Koiralle opetetaan oikean paikan olevan se, kun koiran etujalat osuvat maahan takaosan istuessa puomilla tai A-esteellä. Se voidaan jättää myös paikalleen ohjaajan kävellessä kauemmas ja palatessa palkkaamaan. Sille opetetaan, että siihen paikkaan kannattaa pyrkiä, jotta ohjaaja olisi tyytyväinen ja antaisi palkan. Tässä metodissa ei käytetä juurikaan avuksi maassa olevaa namia tai ohjaajan vartaloa, vaan koiran annetaan itse ymmärtää oikea paikka. Tapa vaatii myös dominanssia yhdistettynä ruhtinaalliseen palkkaan, jotta kuumakin koira malttaa jäädä kontaktille riippumatta ohjaajan sijainnista. Dominanssilla en tarkoita väkivaltaa tai pakottamista, vaan ohjaajan luontevaa arvovaltaa. Koiran tulee kunnioittaa ohjaajaansa. Jos koira ei mene oikeaan paikkaan tai pysy siellä, ei sitä tule rangaista, sillä todennäköisesti se ei vielä ymmärrä asiaa. Harjoitus vain tehdään uudelleen ja palkitaan iloisesti sen osuttua oikeaan paikkaan. Aina voidaan palata hihnaharjoitteluun. Kilpailuissa koiraa ei suinkaan istutella kontakteilla. Silmänräpäyksellinen hiljennys riittää koiralta. Tavoite on kuitenkin saavutettu koiran mennessä oikeaan paikkaan, vaikkei se juuri pysähdykään. Silloin tällöin kisassakin pitää pysäyttää, jotta koira oppii, että tapa pätee myös kilpailussa. Tässä tavassa on se etu, ettei ohjaajan tarvitse miettiä käsiään ja niiden oikeaoppisuutta, vartaloaan tai liikkumistaan tai koiran ahneutta. Hän voi luottaa koiraan, että se osaa mennä kontaktille itsenäisesti ohjaajan pystyessä mahdollisesti sijoittumaan seuraavaan esteeseen nähden edullisesti. Koiran hiljentäessä hieman vauhtiaan se myös kykenee liikkumaan nopeasti haluttuun suuntaan ilman kaarroksia. Pelkkää läpijuoksua varten voidaan koiraa harjoittaa myös längillä. Puolikaaret asetetaan alastulokontaktin alaosaan. Koira juoksee matalana niiden läpi eikä siis voi hypätä. Jos koiraa harjoitetaan näin pennusta asti, se oppii oikean liiketavan. Emme ole tavanneet tällä lailla koulutettua aikuista koiraa, joka toimisi täysin virheettä. Kilpailun vauhti ja kiihko ehkä saavat koiran unohtamaan alasjuoksun. Tästä olisi mukava kuulla kommentteja. Monet ohjaajat eivät luota koiraansa kontakteilla kilpailuissa. Suoritus on siksi pakonomainen: ohjaaja karjuu koiralle ja liikkuu varovasti esimerkiksi koiran takana. Tällainen jännittämisestä johtuva taktiikan muutos oudoksuttaa myös koiraa, jolloin sen on vaikea tietää, mitä siltä halutaan. Se tekee kontaktivirheitä, vaikka se on harjoituksissa täysin varma kontaktikoira. Tämä kaikki ruokkii entisestään ohjaajan epävarmuutta ja aiheuttaa kierteen, jota ei ole helppo purkaa. Kuitenkin koiran kannalta olisi oikeudenmukaista toimia samalla tavalla kuin treeneissäkin. Eipä ole helppo yhtälö purettavaksi… tiedämme karvaasta kokemuksesta. Kontaktiesteillä ohjaajan ääni on tärkeä. Käskyn on oltava matala ja dominantti, ei koskaan karjuttu tai kiljuttu. Tämä rauhallisen tiukkana pysyminen on monesti vaikeaa kisassa ohjaajan ollessa hengästynyt ja ehkä jännittynyt. Koira ihmettelee kovaa ja/tai korkealta kiekuvaa ohjaajaa ja vaistoaa ohjaajan hermostuneisuuden. Silloin tapahtuu virheitä. Treeneissä kaikki kyllä sujuu ohjaajan ollessa rauhallinen. Tämä asia kuuluu taas siihen päänsisäiseen ongelmaan, joka jokaisen on yritettävä hallita itse tai hakeuduttava urheilupsykologille... Näin monia tapoja meille tuli mieleen näin äkkiseltään. Kaikkia näitä perustapoja voidaan vielä yhdistelläkin. Pitää vain muistaa olla looginen koiraa opettaessaan, minkä tavan sitten valitseekin. Loistavinta on saada koira juoksemaan kovaa alas asti, ottamaan kontakti ja vieläpä tekemään mahdollisimman pieni kaarros kontaktiesteen jälkeen. Lisää tapoja löytyy vaikka kuinka monia. Ylösnousukontaktit Pienten koirien ohjaajina emme ole henkilökohtaisesti törmänneet tähän ongelmaan muuta kuin koulutustilaisuuksissa. Mitä pidempiaskelisempi koira, sitä vaikeammat ovat ylösnousut puomilla ja A-esteellä. Monet ohjaajat joutuvat vahtimaan koiransa ylösnousua eivätkä pääse niin nopeasti alastulolle kuin mini- ja midiohjaajat. Euroopassa näimme, miten ohjaajat kouluttivat koiriaan ylösnousuun. He laittoivat makupalan ylösnousukontaktin yläosaan ja opettivat koiralle käskysanan. Ideana oli opettaa koira laittamaan etujalat ylösnousulle takajalkojen ollessa maassa. Koiran napattua namin se pyydettiin pois kontaktilta tai mahdollisesti jatkettiin puomia ylöspäin. Koiralle siis opetettiin eri käskysana nimenomaan ylösnousua varten. Tämä käskysana sitten sanottiin koiralle myös kisassa. Koira voidaan opettaa myös hihnassa hiljentämään vauhtia ylösnousussa ja jopa pysähtymään ylösnousukontaktille käskystä. Tapa vaatii kovaa rutiinia, sillä koirat tulevat monesti kontaktiesteille todella kovaa. Vielä yksi tapa on opettaa koiraa längillä kuten alastulossakin. Koiran on hiljennettävä vauhtiaan esteelle tullessa, jotta se pääsee pujahtamaan längen ali. |
|