KOIRAN ESTEKOULUTUS
 
KEINU
Keinu on aika kurja ja epäterveellinen este koiralle. Sen pitäisi mielellään tulla ihan loppuosaan asti, jotta keinu putoaisi nopeasti maahan ja aikaa säästyisi. Mutta miltä koirasta mahtaa tuntua? Senhän tulee odottaa keinulla siihen asti, kun toinen pää on maassa. Täräys on melkoinen kovalla maalla ja tuntuu varmasti nivelissä inhottavana, puhumattakaan selkään kohdistuvasta iskusta. Miltähän se itsestä tuntuisi? Seistä hievahtamatta keinun päässä ja odottaa kovaa iskua. Ei tee edes mieli kokeilla. Mielestämme keinun päissä tulisi olla pehmusteet iskun vaimentamiseksi.

Keinu tulee opettaa koiralle hyvin varovaisesti. Sitä pitkin voi asetella nameja, joita seuraamalla koira etenee. Avustajan tulee pitää kiinni keinun alaslaskevasta päästä, jottei koira pelästyisi täräystä. Isommat koirat voivat jäädä odottamaan keinun putoamista hieman keskivälin jälkeen, mutta pienet kevyet koirat tulisi opettaa tulemaan päähän asti, muuten aikaa kuluu liikaa. Koiraa tulee pikkuhiljaa totutella tähän esteeseen, ennen kuin sen voi päästää keinulle yksinään ilman hihnaa ja avustajaa. Paras tapa lienee pidellä makupalaa sen nenun edessä ja houkutella se eteenpäin. Palkata pitää heti, kun koira on kontaktipinnalla ja keinun pää on maassa ja sitten vasta vapauttaa luvan kanssa. Jottei keinusta tulisi kovin vastenmielistä täräyksineen koiralle, olisi hyvä pehmustaa keinun putoava pää.

Ohjaaja voi ikään kuin vetää koiran käden perässä pitkin keinun alaslaskevaa osaa ja päästää sen lähtemään luvan kanssa. Toinen tapa on seistä selkä suorana keinun vieressä sen laskeutuessa ja palkata koira keinun laskeuduttua maahan. Tällöin ei tarvitse miettiä käden oikeaa vetoliikettä. Toki siinäkin kättä tulee pitää estävästi koiran edessä, jottei se pääse eteenpäin ennen aikojaan.

Keinu on kontaktieste, jota koskevat samat säännöt kuin A-estettä ja puomiakin. Tässä on ylösmenokontakti helpompi isolle koiralle, koska koira jo hiljentää keinulle tullessa, ellei se luule tulevansa puomille.
 
RENGAS
Renkaan harjoittelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Siinä voi käyttää kaikenlaisia jekkuja, jottei koira pääse hyppäämään renkaan sivusta. Koiraa voidaan harjoittaa esimerkiksi pelkällä renkaalla, joka on pohjasta kiinni maassa. Tällöin koira ei voi hypätä sivusta, koska sivuja ei ole! Telineessä olevan renkaan sivuille voi viritellä vaikka rimoja, jottei koira mahdu välistä.

Koira saadaan lähtemään renkaan läpi heittämällä pallo renkaan läpi. Käden liike on ihan kuin hyppyesteellä, voimakas ja selvä. Kun koira hyppää renkaan läpi pallon perään, hihkaistaan käskysana. Heitossa on oltava tarkka, ettei heitä renkaan ohi. Koiraa voidaan alussa ottaa myös renkaan läpi vastaan.

Takaisin