KOIRAN ESTEKOULUTUS
PUTKI
Putki on helppo opettaa koiralle laittamalla se ensin kasaan ja vaikka heittämällä pallo putken läpi. Toisessa vaiheessa putkea voidaan pidentää suoraan ja mennä koiraa vastaan toiselle puolelle avustajan pidellessä koiraa toisessa päässä. Ohjaajan kutsuessa koiraa ja sanoessa käskysanan koira päästetään läpi putken ja palkitaan. Seuraavaksi putken tultua koiralle tutuksi voidaan putkea jo lähestyä juosten ja osoittamalla kädellä suoraan putkesta sisään kehottaa koiraa putkeen. Tällöin ohjaajan tulee juosta putkea pitkin ja koko ajan kutsua koiraa. Jos ohjaaja on äänetön, koira saattaa kääntyä ympäri. Koiran eteen heitetään pallo takaapäin sen tullessa putkesta ulos.

Putkikomennon ollessa jo koiralle aika selvä, voidaan putki kääntää loivalle kaarelle ja siitä pikkuhiljaa vaikeuttaa vaikka puoliympyräksi. Koko ajan on tärkeää, että ohjaaja juoksee putken viertä mukana ja hihkuu koiralle. Koiralle voidaan jälleen heittää pallo putken toiselle puolelle, jolloin se näkee sen vierivän tullessaan ulos.

Vähitellen aletaan koiraa ohjata kauempaa putkeen. Tällöin avustaja heittää pallon vierimään putken jälkeen juuri koiran tullessa ulos putkesta. Ohjaaja voi olla koiraa vastassa hieman kauempana. Koko ajan ohjaaja pitää ääntä ja kannustaa koiraa. Tähän voidaan yhdistää hyppy ja putki. Ohjaaja lähettää koiran hyppyesteelle aivan kuin aiemminkin ja saman tien vielä putkeen. Avustaja heittää pallon tai muun lempiesineen putken jälkeen palkaksi. Tässä kohtaa on aika turhaa sanoa hyppyestettä lainkaan, vaan kehottaa koiraa vain menemään suoraan putkeen. Esteen se hyppää joka tapauksessa, koska se on sen ja putken välissä. Koiran oppiessa tämän voidaan esteitä lisätä, kunnes koira osaa vaikkapa neljän esteen takaa irrota putkeen pelkällä putkikomennolla. Yksi komento ei tietenkään riitä, vaan ohjaajan tulee kannustaa koiraa kehottamalla "putkeenputkeenputkeen". Myös tässä on tärkeää, että tehdään kuuliaisuusharjoituksia välillä ja pyydetään koira pois ennen esimerkiksi kolmatta estettä tai ennen putkea ja palkataan ohjaajan lähellä.
 
PUSSI
Pussin opetusidea on hyvin samantapainen putken kanssa. Sitäkin harjoitellaan kasaamalla putki ensin kasaan ja heittämällä pallo läpi. Vähitellen kangas vedetään pitkäksi. Tällöin avustaja lähettää koiran läpi ohjaajan ollessa vastassa ja kannattelemalla kangasta. Edelleen on tärkeää koko ajan kannustaa koiraa suorituksessa. Vähitellen voidaan kangasta laskea alemmas, kunnes koira ei enää näe läpi pussista.

Avustajan käyttö on edelleen suotavaa niin kauan, että koiran suoritus tulee varmaksi. Vasta sen jälkeen kannattaa alkaa lähettää koiraa pussiin. Ohjaaja kannustaa koiraa koko ajan ulkopuolelta läheltä pussia ja heittää lelun vierimään poispäin pussista tai palkkaa kädestä makupalalla. Jos koiran suoritukseen tulee takapakkia, pitää aloittaa nostamalla pussin suuta jälleen ylös. Tarkkana pitää olla myös siinä, ettei koira pääse sotkeutumaan pussiin, koska koira voi satuttaa itsensä tai ainakin pelästyä. Yleensä pussi on koiralle helppo ja mieleinen este.
 

Takaisin