TERRIERIN AGILITYKOULUTUS
 
Minulta on usein kysytty onko terrieri hyvä agilitykoira. Vastaus on kyllä, koska sen viettitoiminnat kattavat kaikki oleelliset osa-alueet, joita voidaan käyttää hyväksi kun koiraa aktivoidaan liikkumaan ja ottamaan ohjaaja koko ajan huomioon – mitkä seikat ovatkin agilityssä välttämättömiä. Terrierin koulutus agilityyn ei kuitenkaan ole helppoa, koska sen ominaisuuksiin kuuluvat myös taistelutahto ja kovuus, jotka aiheuttavat ongelmia koiran perushallittavuuden opettamisessa. Koira siis mittaa kannattaako omistajaa totella.

Terrieriagilityssä onkin panostettava koiran hallintaan, mutta kuitenkin siten että koira ei saa pelätä ohjaajaa. Yleisin syy siihen, että terrieri ei liiku radalla on joko liian vahva kuri tai liian alhainen palkitseminen. Kun aloitan uuden ohjaajan/koiran opettamisen, tarkoitus on opettaa koira metsästämään agilityradalla ja maaliin päästessään se saa "tappaa" palkinnoksi.

Terrierin agilitykoulutuksessa pitää siis huomioida sen viettitoiminnat ja osata käyttää niitä hyväksi. Onko agilityn kannalta jokin terrierirotu sitten parempi kuin muut terrierit? Parasta rotua ei voida nimetä, koska jokaisessa rodussa on yksilöitä joiden viettitoiminta on erilainen kuin toisten. Koiraa onkin mitattava yksilönä ja tarkasteltava sen niitä ominaisuuksia, joita koulutuksessa voi käyttää hyväkseen. Näistä tärkein on saalistusvietti.

Mitä suurempi saalistusvietti koiralla on, sitä nopeamman siitä saa. Saalistusviettiä on kahdenlaista, ajavaa ja sosiaalista. Jos koiralla on suuri sosiaalinen saalistusvietti eli taistelutahto, sen saa helpommin huomioimaan ohjaajan käskyt. Normaalin taistelutahdon omaava koira reagoi ohjaajan taistelukutsuun herkästi ja tulee halukkaasti ohjaajaa kohden, jolloin se voidaan ottaa haltuun ja lähettää seuraavalle esteelle.

Ajavan saalistusvietin vallassa oleva koira on innokas kaiken pakenevan perään, on se sitten polkupyöräilijä, heitetty pallo tai lelu. Jos vietti on voimakas, se herää pienestäkin ärsykkeestä. Vietin voimakkuutta arvioitaessa kriteereinä ovat juoksuhalu pallon perään, rätin repiminen sekä se kuinka kauan koira saaliin saatuaan haluaa pitää sitä. Ajavaa saalisviettiä käytetään hyväksi opetettaessa koiraa irtoamaan ja suorittamaan etäältä annettuja käskyjä. (Palkinnon täytyy luonnollisesti lentää koiran eteen, jotta se haluaisi uudelleen irrota ohjaajastaan poispäin.)

Saalistusvietti on kyllääntyvä vietti. Vaikka se saattaa olla hyvinkin voimakas, koira kyllästyy lopulta, jos sille esim. heittelee tarpeeksi kauan palloa. Tämä vietti on hyödyllinen puuhissa, jotka vaativat todella aktiivista toimintaa – se on siis erittäin tärkeä, oikeastaan kaikkein tärkein tekijä agilitykoulutuksessa. Sosiaalisen saalistusvietin avulla koira saadaan sidottua ohjaajaan eli metsästyksen johtajaan, kyseinen viettihän liittyy yhdessä metsästämiseen (vrt. susilauma hirveä metsästämässä). Tällä tavoin ylläpidetään ja parannetaan koiran ja ihmisen yhteenkuuluvuutta. Kun ihminen toimii itse "metsästyksen johtajana" ja vahvistaa tätä viettiä koirassaan, jälkimmäinen ei rupea sooloilemaan. Ohjaaja metsästyksen johtajana tietenkin määrää, kuinka kauan koira saa pitää saalistaan eli palloaan, rättiään jne.

Ravinnonhankintavietti toimii seuraavasti: koira määrittelee hajuaistin, näköaistin tai ehdollistumisen perusteella ruoan sijainnin ja käy hakemassa sen. Esimerkki: koira tietää, että pöydällä on ainakin murusia jäljellä ihmisten syötyä, joten se menee ja tarkistaa josko pöydältä löytyisi jotakin hyvää. Ravinnonhankintavietti on koulutuksessa eniten käytetty vietti (makupalat). Yleisin virhe viettiä hyödynnettäessä on kuitenkin sen soveltaminen kylläiseen koiraan. Nälkäinen ja hyvän ruokahalun omaava koira on lähtökohtana tälle vietille, joka myös kuuluu ns. kyllääntyviin vietteihin (ts. kukaan ei syö loputtomasti). Helposti stressaantuville koirille tämän vietin käyttö on hyvä vaihtoehto, sillä makupaloilla on rauhoittava vaikutus; ylikiihkeä koira ei pysty syömään mitään.

Ylikorostuneet viettitoiminnat aiheuttavat ongelmia, koska koira kuumenee liikaa. Tällöin niiden hyväksikäyttö on jopa vaarallista. Esim. koiran ravinnonhankintavietti saattaa aiheuttaa vain makupalojen kyttäämisen, jolloin koiraa ei saada liikkumaan.

Terrierin käyttö agilityssä on jatkuvasti lisääntynyt sen hyvien hermojen vuoksi. Terrieriä on käytetty aina metsästykseen ja näin ollen sen luonteeseen on jalostuksessa kiinnitetty huomiota. Jos koiran hermorakenne ei ole kunnossa, ei sitä voi käyttää metsästyksessä – eikä näin ollen myöskään jalostuksessa. Kasvattajat ovat siis joutuneet ottamaan huomioon myös koiran käyttöominaisuudet.

Aloitin terriereiden koulutuksen 1994 ja siitä lähtien on Suomessa agilityterriereiden määrä lisääntynyt todella paljon. Tuloksiakin on tullut, niin Suomenmestaruuksia kuin MM-mitaleita. Aikanani olen kouluttanut paljon terriereitä luolametsästykseen. Idean terrierin viettien hyväksikäyttämiseen myös agilitykoulutuksessa sain, kun huomasin, että palveluskoiramainen koulutus aiheutti koiralle liikaa varomista ja vauhdin puutetta.

Hyvä terrieri on sosiaalinen ihmisiä ja koiria kohtaan ja tottelee kun omistaja sitä kieltää. Sillä pitää olla myös kunnolliset metsästysviettitoiminnat, joita käytetään hyväksi koiraa palkitessa.
 
Pertti Vilander Koirakoulu Pevi Oy

Takaisin artikkeleihin