REKKU AGILITYN IHMEMAASSA
 
Eli kuinka kaikki oikein alkoi. Tässä tarinassa ei ole tarkoitus kertoa, kuinka alunperin päädyimme borderterrierin hankkimiseen. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että oma vaikutuksensa asiaan oli Petellä, Oililla ja muutamalla tupaantuliaismaljalla. Sen sijaan ajattelin kertoa siitä, kuinka minä ja Rekku (Flagstones Hop-Step-n-Jump) pääsimme sisään agilityn ihmemaahan.

Ensimmäiset viitteet lajin mielenkiintoisuudesta saatiin jo mainitsemissani tupaantuliaisissa, jossa ainakin kolmisen tuntia kelattiin vuoden 1999 MM-kisojen kisasuorituksia ja hidastuksista katseltiin oliko kontakti vai ei. Se tuntui siinä vaihessa suunnilleen yhtä kiinnostavalta, kuin Amanda-tädin etelänmatkojen valokuva-albumien selaaminen. Kun koira sitten tuli taloon, alkoi harrastaminenkin kiinnostaa. Bortsukerhon sivuilta ja Borderi-lehdestä löytyi tietoa tulevista agilityn alkeiskursseista ja kun tuli vielä käytyä katsomassa Agilityn huippujännät SM- ja MM-kisat, oli lajivalinta selvä.

Rekku aloitti treenaamisen kevättalvella 2001 Bortsukerhon alkeiskurssilla vajaan vuoden ikäisenä. Hypyt menivät tietenkin heti ensi kerrasta mallikkaasti. Siihen tarvittiin vain lihapullan heitto riman yli. Ekalla kerralla aloitettiin myös puomin treenaaminen ja siihen menikin loppu lihapullavarasto ennen kuin Rekku saatiin menemään puomia pitkin. Kukaan ei ollut kertonut minulle, kuinka paljon lihapullia oikein tarvitaan koiran motivointiin. Puomin pelottavuutta ei millään uskoisi nyt, kun Rekku tuppaa takuuvarmasti karkaamaan A:lle tai puomille, jos sellainen vain radalta löytyy.

Seuraavilla kerroilla opeteltiin sitten putki, rengas, A, pöytä, pussi, keinu, … Keinu olikin hankala paikka, mutta kärsivällisesti kirsusta lihapullalla "vetäen" se lopulta onnistui. Entä kepit? Kun niiden opettelun aika koitti, olin 100%:n varma, että Rekkua ei ikinä saa vietyä kepeistä läpi. Mutta kun Peetsa otti yhden lihapullan ja näytti ammatilaisen ottein, niin Rekkuhan tuli perässä kuin hypnotisoituna heti ensiyrityksellä.

Yksi koulutuskerta jäi erityisesti mieleen. Menossa oli valssiharjoitukset kahden hypyn välissä ja sitä piti hieroa uudestaan ja uudestaan. Lopulta Peetsa totesi minulle: "Nyt täytyy lopettaa. Koira on liian väsynyt, mutta sinä et kyllä oppinut vielä mitään." Sen verran otti luonnolle, että illalla kotona muiden nukkumaan mentyä piti olohuoneessa pyörähdellä muutama valssiaskel mielikuvaharjoitteluna.

Kahdeksan kurssikerran jälkeen oli kurssin päättäjäiskisat. Meitä oli kisassa muistaakseni kuusi kurssilaista ja Rekku taisi olla toinen tai kolmas. Näin Rekku hankki ensimmäisen kisapalkintonsa. Pokaalia ei vielä tullut, mutta palkinnoksi saatu tennispallo on vieläkin tallella.

Keväällä jatkettiin harjoituksia Ristinummella ja siellä Jessica kysyi, olisinko kiinnostunut lähtemään Agirotuun heidän möllijoukkueeseensa. Mielessäni ajattelin, että onkohan liian aikaista, mutta onnekseni lupauduin mukaan. Lupauksestahan iski tietenkin pieni paniikki päälle ja piti ryhtyä treenaamaan kahta enemmän. En myöskään rohjennut vielä ilmoittautua yhteenkään yksilökisaan Lappeenrannassa.

Ennen Agirotua piti päästä kokeilemaan Rekun kisakuntoa ja niinpä juhannuksen jälkeen HAU-Openissa oli ensimmäinen startti Mölli-luokassa oikein kunnon kisoissa. Tuloksena hylkäävä virhe, josta cupin sääntöjen mukaan -15 pistettä. Rekku karkasi lempiesteelleen A:lle, kun olisi pitänyt mennä hypylle.

Toinen kunnon kisa oli sitten Agirodussa Lappeenrannassa. Rekku teki aivan upean suorituksen radalla, mutta minä hölmöyksissäni luistelin viimeisen esteen riman alas. Niinpä päätin välittömästi ostaa Empulta upo-uudet Ditat. Joukkueemme (Hopea ja tähdet) oli sähläyksestäni huolimatta kuitenkin hienosti mölliluokan kolmonen ja kuvakin komeili ASB:ssä. Agirodussa himo agilityyn iski lopullisesti. Sellainen tunnelma kentällä ja loistava porukka illalla Saimaanrannassa. Fiilis oli sama kuin nuorena poikana ensimmäistä kertaa lavatansseissa.
 
"Hopea ja Tähdet" -joukkue Agirodussa 2001
 
Seuraava HAU-Open jäi kisainnosta huolimatta väliin, kun olimme Ahvenanmalla reissussa ja nyppimässä Rekusta pois punkkeja. Kolmannessa osakilpailussa kävi Rekku enää koskemassa väärässä välissä A:ta, mutta ei enää kiivennyt ihan huipulle asti, kun minä kurkku suorana kiljuin että "TÄÄÄNNNNEEEE!!!!". Taas siis hylkäävä virhe. Viimeisessä osakilpailussa sitten repesi: Nolla-rata, miinusaikaa ja toinen sija. Vielä illallakin leikkasin pihanurmikkoa ruusuke rinnassani. Joko nyt virallisiin kisoihin ja viimeistään syyskuussa kakkos-luokkaan?

HAU-Openista rohkaistuneena ensimmäinen virallinen kisa oli 29.7. Tuomarinkartanossa. Tavoite oli selvitä kisa läpi ilman hyllyä. Lähtönumero oli kolmonen eli heti rataan tutustumisen jälkeen piti kiirehtiä valmistautumaan. Kisassa jo toisella esteellä minä lähdin juoksemaan ihan väärään suuntaan ja Rekku tietenkin perässä esteen ohi. Siitä kielto ja -5p. Minä hätäpäissään kääntämään Rekkua takaisin esteelle ja taas oli tuomarilla kerrottavaa: ohjaava kosketus koiraan ja -5p. Ja kun tiukasti yritettiin kurvata ilman vauhtia kakkosesteelle, niin rimahan tuli tietenkin alas ja tuomarilla alkoi käsi väsyä: -5p. Kepeillä tuli sitten vielä pari ihan normaalia pujotteluvirhettä, josta pistesaldo kertyi yhteensä vielä -10p. Kaikesta tästä sähläämisestä huolimatta alitettiin ihanneaikaa melkein 5s, joten pistetili ei enää siitä karttunut. Sijoitus oli mini-1:ten kuudes ja viikonlopun tavoite saavutettu.

Toinen virallinen kisa oli Helsingin Kennelpiirin PM-kisat 5.8. Herttoniemessä. Lähtönumero oli kolmonen eli eipä taaskaan paljon kerennyt katsella muiden suorituksia ja mahdollisia virhepaikkoja. Kisa tuntui lähtevän hyvin ja vauhtia oli niin, että en itse edes huomannut kontaktivirhettä A:n alastulossa. Valitettavasti tuomari huomasi. Kesken puomin nousun Rekku yllättäen hyppäsi siltä alas. Minä olin tietenkin nopeana kintuistani ;-) jo ehtinyt puomin toiseen päähän. Ei muuta kuin takaisin ihmettelemään, että mikä nyt? Puomin pinta oli erikoisen liukas ja Rekku aristeli lähteä sille uudelleen. No taas kirsusta "vetäen" pääsimme puomin läpi ja maaliin asti ilman muita virheitä. Tuloksena siis -10p virheistä ja lisäksi 4,72s aikavirhettä. Sijoitus neljäs.

Elokuussa kisattiin myös AGRY-cupissa. Ensimmäisestä osakilpailusta tuli viides sija yhdellä kiellolla putkelta ja 4,41s yliajalla. Sijoitus oli paras mini-1:s koira ja minulla alkoi herätä toiveita päästä AGRY-cupin palkintopalleille. Mutta jatko menikin sitten aivan penkin alle. Toisesta ja kolmannesta osakilpailusta tuli hyllyt ja neljännestäkin miinuspisteitä -15,25p. Joka kerta tulin kiukkuisena kotiin: Voiko niiden kuma-suoritusten aikaansaaminen todella olla näin vaikeaa? Vasta yhden ainoan kerran HAU-Openin mölleissä on päästy rata läpi ilman virheitä?? Ei taideta vielä ensi vuonnakaan nousta kakkosiin. Viimeisen osakilpailun jätin kokonaan käymättä, vaikka olivathan aikaisemmat olleet opettavaisia kisanöyryyden hakemisessa. Ja treeninäkin taisi olla halvempaa maksaa kisasta kolme kymppiä kuin ajella Ristinummelle harjoittelemaan.

Kolmas virallinen kisa oli 12.8. Hyvinkäällä. Nyt lähtönumero oli kakkonen eli taas ihan keulilla matkaan. Agility-jumala ilmeisesti oli päättänyt rankaista minua pienillä lähtönumeroilla. Ja mitä näen radalla: pussi! Eihän sitä ole treenattu kuin kerran kevättalvella alkeiskurssilla!! No Bortsu on luolakoira, joten rohkeasti radalle. Kontaktit menevät hienosti, vauhti on hurjaa ja fiilis korkealla, kunnes tullaan sinne pussille. Ei muuta kuin komento "Pussiin" ja juoksu toiseen päähän huutamaan, että "Tänne, tänne." Vähän aikaa pussista kuuluu ähellystä ja kenenkäs pää se ilmestyy näkyviin ... sisäänmenoaukolta. Rekku näyttää kuin elävältä kysymysmerkiltä "Että tuonneko vai tänne?? Koeta nyt päättää!" Ei muuta kuin uusi yritys: Lähetys pussiin ja nyt rinnalla hitaasti hölkäten ja koko ajan hokien "Mene, mene, mene, ..." Ja läpi meni että lopsis. Lopputuloksena siis yksi kieltovirhe ja yliaikaa harmittavasti 1,35s. Siis kuma 0,36 sekunnin päässä. Sijoitus oli vaatimaton kahdeksas, kun muut näytti sitä pussia salaa enemmän harjoitelleen.

Seuraavana viikonloppuna lopulta onnistuttiin. 19.8. Kontulan I-HAH:n kisoissa Rekku paineli radan läpi 40,09 sekuntiin, kun ihanneaika oli 60 s. Kepeille menosta tuli yksi virhe ja tuloksena siis -5 pistettä ja kilpailukirjassa komeili ensimmäinen kuma. Mielessä pyöri, että viikon päästä lähdetään Vääksyn kisoista hakemaan ne kaksi puuttuvaa.

25.-26.8. Vääksyn kisoissa osallistuin vain lauantain iltakisaan ja sunnuntain aamukisaan. Eipä tuntunut olevan kuma-tuloksia tulollaan. Ekassa kisassa tuli hylly, kun Rekku paineli A:n jälkeen suorassa linjassa olevan renkaan ohi ja hätäpäissäni sitä takaisin kutsuessa hyppäsi sitten renkaan väärästä suunnasta. Oppia ikä kaikki: vastaavissa ohijuoksuissa muista aina mennä ensin esteen sivulle, ennen kuin käännytät koiran takaisin. Sunnuntaina oli muurilla pientä sekoilua, josta -5 p ja tyylikkäästi puomin ohi juosten toiset -5 p. Aika oli sekoilusta huolimatta vajaa viisi sekkaa alle ihanneajan ja tuloksena toinen sija sekä tähän mennessä komein pokaali.

Pete otti sunnuntain suoritukseni videolle ja kyllä oli kauheaa katseltavaa. Ei ihme että Rekku paineli ohi puomin, kun minä en sitä mitenkään näyttänyt, vaan juoksin tukka putkella ottamaan koiraa vastaan puomin loppukontaktille. Filmiä katsellessa tuli mieleen, että olisikohan ohjaamisessa vielä jotain skarppaamista. Mutta taas tuli todistetua, että ei koira tee virheitä vaan menee juuri niin kuin sinä näytät. Pitäisiköhän hankkia videokamera…

2.9. Nummelan Hiiden Haukkujen kisoissa meni Vääksyä huomattavasti paremmin. Rekku ei meinannut pysyä koko aamuna housuissaan ja kun radalle päästiin, meno oli ihan hirmuista. Koira seurasi kuitenkin tarkasti käsieni epämääräistä heiluttelua eikä virheitä tullut kuin yksi "tulkinnanvarainen" pitkäksi mennyt väli kepeiltä. Aika oli taas hurja: 39,19 sekuntia kun ihanneaika oli 52 sekkaa. -5 pisteellä sijoitus oli kuitenkin vasta kolmas. Palkinnoksi tuli silti komea pokaali ja kumasta vielä yksi ylimääräinen ruusuke. Nyt Rekulla oli siis jo kaksi kumaa plakkarissa. Ja takan reunalla komeili kolme pokaalia. Seuraavat startit olisivat Helsingissä 15.9. HAU:n kisoissa ja 16.9. ATD:n kisoissa. Jokohan näistä jommasta kummasta irtoaisi kolmas KUMA ja luokkanousu?! Sitten voisi alkaa kerätä niitä TR-pisteitä.

HAU:n kisapäivä alkoi synkkänä ja sateisena. Kun savuimme paikalle, vettä satoi kuin saavista ja ilmoittautuessa selvisi, että aikataulu oli jo siinä vaihessa yli tunnin myöhässä. Autossa istuskellen aikaa tappaessa alkoi taivas kuitenkin pikku hiljaa seljetä. Ja kun mini-ykkösten vuoro tuli, oli sadekin kokonaan loppunut. Pitkästä ja rauhallisesta keskittymisestä taisi kuitenkin olla hyötyä: Rekku sai kisasta 0-kuman ja -13,36 sekunnilla ykkössijan. Pokaali oli pienin tähän mennessä saatu, mutta se ei yhtään himmentänyt päivän fiilistä. Kannustus oli palkintojen jaossa mahtavaa. Mukana hurraamassa olivat ainakin Riitta, Hanna, Elina ja Annika. Tulos tarkoitti myös nousua kakkosluokkaan ja ensimmäistä viittä Timanttiset Ranking -pistettä. Heti kotiin päästyä piti tietenkin laittaa luokanvaihtoilmoitus ASB-lehteen. Tulosta käytiin myös koko perheen voimin juhlimassa nauttimalla voittoateria paikallisessa ravintolassa. Ja illalla nukkumaan mennessä kangasteli vielä ajatus, että jokohan pääsen seuraavaan ASB-lehteen TR-listoille.

Vaan niin katoavaista on tämä maallinen maine ja mammona. Seuraavana aamuna soittelin heti ATD:n kisajärjestäjille, että Rekku pitää siirtää kakkosluokkaan eilisen luokkanousun johdosta. No starttipaikaksi määräytyi tästä tietenkin piikkipaikka. Ja yhdestä ratasuorituksesta onnistuin saamaan yhteensä kaksi hyllyä. Ensimmäinen tuli jo neljänneltä esteeltä, kun Rekku karkasi väärälle hypylle. Jatkoin kuitenkin rataa eteenpäin ja välissä tuli jopa mallikas suoritus kepeille viennistä. Mutta lopussa tuli vielä toinenkin karkaaminen, tällä kertaa A:lle. Sinne menivät siis saman tien edellisenä päivänä tienatut TR-pisteet.

Nyt on siis yksi epäonnistunut kisa kakkosissa takana, mutta varokaa muut: täältä tullaan vielä.


Tarinoivat: Mölli-Martti ja Rekku (joka kisaa siis jo kakkosluokassa)
(juttu julkaistu BORDERI-lehdessä 4/2001)

Takaisin artikkeleihin