KOULUTUSTA RANSKALAISITTAIN
 
Vieraillessamme Peten kanssa Hollannissa helmikuussa 2000 katselimme myös sopivaa kouluttajaa Borderterrierikerhon viikonloppukurssille. Eniten huomio kiinnittyi ranskalaiseen Sylvain Jacqueminiin, joka koulutti Hollannin kurssilla Charpentierin kanssa. Hän oli energinen, innostunut ja taitava.

Sylvain on ollut monesti edustamassa Ranskaa minijoukkuessa nopean pyreneesinsä kanssa. Halusimme kouluttajan, joka saisi kerholaisemme liikkumaan paremmin ja oikea-aikaisemmin. Saatuamme suostumuksen kerholaisilta otimme yhteyttä Sylvainiin, joka riemuksemme lupasi tulla kouluttamaan viikonlopuksi huhtikuussa. Kurssi pidettiin Järvenpäässä harjoitushallissamme.
Jaoimme koulutettavat kahteen 6-7 hengen ryhmään.

Hieman meikäläistä Peten kanssa jännitti, miten Sylvain otettaisiin vastaan, mutta pelko oli turha. Ensinnäkin naiset olivat jo sulaa vahaa nuoren hyvännäköisen ranskalaisen edessä, mutta kyllä miespuolisetkin treenaajat lämpenivät Sylvainin erinomaisen koulutuksen edetessä... (älkää naiset irvistelkö...)
 
Lauantaina Sylvain teki alkuun radan, jolla hän testasi koirakoiden osaamista. Sen jälkeen hän rakensi radan, josta suoritettiin ensin toinen osa, sitten toinen ja lopuksi kaikki yhdistettynä.

Hän oli erittäin vaativa kouluttaja. Kukaan ei päässyt helpolla. Sylvainin kirkkain johtotähti myös treenattaessa oli 110-prosenttinen suoritus. Hän kertoi treenaavansa aina täysillä ja tekevänsä ensimmäisen radan kuin se olisi MM-rata. Vasta sen jälkeen hän pilkkoo radan osiin ja hioo yksityiskohtia. Nytkin hän juoksi koko ajan kello kädessä radan reunaa ja yllytti huudoillaan koulutettavaa koko ajan. Ja jokainen yritti taatusti parastaan! Into ja fiilis olivat mahtavat. Radan reunalla vuoroaan odottavat ja muut kannustajat kiljuivat myös. Hän myös tuli ja tuuppasi, jos joku ei saanut kinttujaan liikkeelle tarpeeksi sukkelasti.

Sylvain halusi kaikkien ohjaavan koiraa aina edestä. Juosta sai vaikka kuinka kaukana koiran edessä, mutta katse oli pidettävä koirassa koko ajan ja kontrolloitava sitä. Vartaloa piti osata käyttää, eli koiraa ohjattiin sen korkeudelta. Kädet eivät saaneet nousta liian ylös. Ääntä piti käyttää reilusti, mikä oli hiljaisille suomalaisille aika uusi juttu. Oli jännä huomata, miten erittäin kannustavan äänen käyttö yhdistettynä oikea-aikaiseen liikkumiseen ja käskytykseen lisäsi monen ei-niin-nopean koiran vauhtia selvästi.
Sylvain kellottaa
Hän korosti oikeaa ajoitusta ja samalla oikeaa sijoittumista. Koiraa ei pelkästään ohjattu seuraavalle esteelle, vaan neljälle seuraavalle. Nopeiden koirien ohjaajat hän laittoi myös liikkumaan. Jokaisessa mahdollisessa kohdassa kuten putkessa otettiin etumatkaa niin paljon kuin mahdollista. Koiralle ei enää ollut epäselvää, mihin seuraavaksi mennään, joten mutkat suorenivat ja väärät estevalinnat vähenivät. Eniten tässä edistyi ehkä Minna Maljanen-Petersen, jonka Simo-koira on taipuvainen valitsemaan vääriä esteitä kauheassa kiireessä. Vaan eipä valinnut enää, kun mamma pinkoi edessä ja selkeästi näytti suuntaa! Tahkon Emppukin nauroi, ettei ikinä olisi uskonut, että hän joskus tulisi ennen koiraa maaliin pitkän loppusuoran päätteeksi. Kontakteilla Sylvain kehotti juoksemaan eteen ja kontrolloimaan voimakkaasti koiraa samoin taaksepäin.
 
Kaikki olivat aika poikki lauantai-iltana. Jo pelkkä täydellinen keskittyminen ja hurja tsemppaus väsyttivät, puhumattakaan ruumiillisesta uupumuksesta. Sunnuntaina Sylvain rakensi hyppyradan, joka tehtiin kolme kertaa. Jokaisella kerralla hän vaati parantamaan suoritusta. Kaikki tekivät ensin vuorotellen ensimmäisen radan, sitten samalla lailla toisen ja kolmannen, eli välissä sai hieman huilata. Kaikkien ajat kellotettiin ja kirjattiin ylös. Keskittymistä vaativa rata oli alkuun aikamoista pyöritystä, sitten juoksusuoraa, minkä jälkeen tehtiin taas jyrkkää pyöritystä. Huomiota kiinnitettiin oikea-aikaiseen sijoittumiseen ja valssauksiin. Jos epäonnistui, aloitettiin rata alusta, kuten lauantainakin.
 
Väki alkoi ennen viimeistä toistorataa olla aika poikki. Karstusen Jannekin sanoi, ettei pysty enää millään Jellolla parantamaan viimeisellä radalla, mutta niin vain hän paransi ja vieläpä pari sekuntia. Tuomen Pekka konttasi hakemaan koiraa viimeiselle koitokselle; kysymys oli kuulemma tosin henkisestä romahduksesta. Pakko oli potkaista takapuolelle. Sylvain osallistui jokaikiseen rataan kiljumalla kannustuksia ja juoksemalla edestakaisin. Aina jonkun onnistuessa ylittämään itsensä hän hihkui riemusta.
Monet saivat upeita ahaa-elämyksiä ja uutta itseluottamusta omiin ja koiransa taitoihin.
 
Elina ja Toivo pinnivät minkä ehtivät
Lähtösanoissaan Sylvain kiitteli väkeä kovasta tsempistä ja käski kaikkien aina tsempata kisaradat täysillä. Hän kehotti harjoittelemaan paljon pujottelun sisäänmenoja joka kulmasta. Lisäksi hän sanoi entistä enemmän pelkäävänsä suomalaisten kovaa tasoa, noin MM-kisoja ajatellen...

Totesimme, että treenaaminen olisi yhtä juhlaa, jos hän olisi aina läsnä. Hän todella sai jokaisen yrittämään parastaan ja kilpailemaan itsensä kanssa. Joku totesi, että Sylvain oli paras kouluttaja, jonka opissa hän oli saanut olla. Monet meistä taisivat olla samaa mieltä. Siksipä pyysimme häntä tulemaan uudelleen ensi vuonna. Toivottavasti se onnistuu! Olimme kaikki aivan euforiassa kurssin jälkeen. Nyt vain toivomme, että pystymme ylläpitämään saman tsempin jatkossakin treeneissä ja kisoissa. Tämä oli juuri sitä, mitä kerho eniten tarvitsi!
Kesäterveisin Oili, innokas kannustaja
(juttu julkaistu BORDERI-lehdessä 2/2001)
kuvat: Emppu Tahko

Takaisin