BORDEREIDEN AGILITYVUOSI 2003
 

Borderterrierikerhon agilityjaoksella oli vuosi 2003 juhlavuosi. Tulihan jaoksen perustamisesta kuluneeksi tasan 10 vuotta syksyllä 2003. Toki borderterriereillä on harrastettu agilityä jo aikaisemmin ja menestystäkin on saavutettu heti alkuajoista asti. Onkin mielenkiintoista arvioida, mihin on näiden vuosien työn tuloksilla ylletty vuonna 2003.

Vuosi 2003 oli yleisesti agilityssa taas vahvan kasvun vuosi parin hiukan hiljaisemman vuoden jälkeen. Agility Sports Bulletin (ASB-lehti) on joulu- ja tammikuun numeroiden tilastoissaan todennut kokonaisstarttimäärän kasvaneen noin 20 % vuoden 2002 tasosta saavuttaen noin 40 000 kilpailustarttia. Tilastoituja startteja eli alle 31 vp:n tuloksia on ASB-lehdessä julkaistu vuoden aikana kaikkiaan 24 938 kappaletta. Tilastoituja kisastartteja on ollut kisaamassa kaikkiaan 3050 koirakkoa (=koira-ohjaaja -paria), joten aktiivikilpailijoiden määrä on kasvanut runsas 13 % vuodesta 2002.

ASB-lehden mukaan borderterrierin kanssa tehtiin kisastartteja vuonna 2003 yhteensä 1406 kappaletta, joka on 24,6 % edellistä vuotta enemmän. Borderi onkin rekisteröintimääräänsä verrattuna varsin yleinen näky agilitykentillä ollen neljänneksi yleisin agilitykoira Suomessa. Kaiken kaikkiaan ASB-lehti on vuosien varrella tilastoinut 195 eri koirarodun agilitysuorituksia. Borderterrierikoirakoita löytyy ASB:n tilastoista yhteensä 147 paria (22,5 %:n kasvu vuodesta 2002). Uudet borderistit ovat siis hyvin löytäneet tiensä agilityn pariin. Borderterierikerhon nimissä kisaavien startteja kertyi 738 kappaletta (kasvu 23,0 %). Loput borderterriereillä kisaavista harrastavat agilityä muissa seuroissa.

Agilityn parhaimmisto on luetteloitu joka kukausi ASB-lehdessä julkaistavassa Timanttiset Ranking (*TR*) -tilastossa. Siinä on vuoden 2003 ajan seurattu 999 eniten *TR* -pisteitä kerännyttä koirakkoa. Borderterrieri-ohjaaja -pareja näistä vuoden tilastoista on löytynyt kaiken kaikkiaan 94 koirakkoa. Kun joitain koiria on ohjannut useampi eri ohjaaja ja toisaalta sama ohjaaja on ohjannut useampaa koiraa, tilastosta löytyy ohjaajia 70 ja koiria 86 eri nimeä. Lisäksi muutamalla eri koiralla on lienee sattumalta sama nimi.

Alkuvuodesta borderterrieri-koirakkomäärä pysyi *TR*-tilastoissa kolme ensimmäistä kuukautta jopa alle vuoden 2002 keskimääräisen tason ja tammikuu oli hiljaisempi kuin kolmeen vuoteen. Kesää kohti kisaavien koirakoiden määrä kasvoi kuitenkin selvästi yli 60 ja heinäkuun siivouskin lyhensi listaa vain heinäkuun ajan. Keskimäärin kunkin kuukauden tilastosta on löytynyt noin 60 koirakon nimet, kun 2002 määrä oli keskimäärin muutamaa koirakkoa vähemmän. Enimmillään listalle päässeitä koirakoita oli joulukuussa 68 kappaletta.

Kaiken kaikkiaan borderterrierejä on yltänyt *TR* -tilastoille 23 eri seuran väreissä (taulukko 1). Muutama seura oli tippunut pois, mutta onneksi tilalle oli noussut uusia seuroja vuoteen 2002 verrattuna. Runsas puolet koirakoista eli keskimäärin 33 kunkin kuukauden tilastossa on edustanut Borderterierikerhoa (BORTK). Muita vahvoja borderiseuroja ovat Järvenpään Agilityurheilijat (JAU) keskimäärin neljällä koirakolla, Kirkkonummen Kennelkerho (KKK) viidellä koirakolla ja Lakeuden Agilityurheilijat (LAGU) keskimäärin neljällä koirakolla. Aikaisempina vuosina vahva borderiseura Tampereen Seudun Koiraharrastajat (TAMSK) on sen sijaan supistunut keskimäärin vain yhteen koirakkoon. Yksi koirakko on tilastoihin tullut Ruotsista ja yksi Venäjältä.

 
Taulukko 1: Kuukausittain ASB-lehdessä *TR*-tilastoidut borderit seuroittain
(lähde:ASB-Lehti)
Seura 03/01 03/02 03/03 03/04 03/05 03/06 03/07 03/08 03/09 03/10 03/11 03/12 Average
(RUS)
-
-
-
-
-
-
1
1
1
1
1
1
1
(SWE)
-
1
1
1
-
-
-
-
-
-
-
-
1
ATD
2
2
2
1
2
2
1
1
1
2
-
1
2
ATT
-
-
1
1
-
-
-
-
-
-
-
-
1
BORTK
24
27
30
33
35
35
29
33
35
36
36
38
33
HAU
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
HI-HA
-
1
1
1
-
-
-
-
-
-
-
-
1
HU-PU
-
-
-
-
-
-
-
1
-
1
1
1
1
JANKK
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
1
1
1
JAT
-
-
-
-
1
-
-
-
-
-
-
-
1
JAU
4
4
4
5
5
5
4
4
4
4
4
4
4
KAUHA
-
-
-
-
-
-
1
1
1
1
1
1
1
KKK
5
6
6
6
6
6
4
4
4
4
4
4
5
KOTKA
-
-
-
-
-
1
-
-
-
-
-
-
1
KUPSH
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
LAGU
2
3
3
3
4
4
4
4
4
4
4
4
4
LAKKE
-
-
-
-
-
-
2
2
2
2
1
1
2
MAH
-
-
-
1
-
1
2
1
1
1
1
1
1
OKK
2
2
2
2
2
2
1
1
1
1
1
1
2
POKS
-
-
-
-
-
-
2
2
2
1
1
1
2
RAGIT
-
-
-
-
-
-
-
-
-
1
1
1
1
RAUMA
-
-
1
1
1
1
-
-
-
-
1
1
1
TAMSK
1
1
1
2
3
3
1
1
1
1
1
1
1
TORKK
1
1
1
1
1
2
3
3
3
3
3
3
2
VAS
-
1
1
1
1
1
-
1
1
1
1
1
1
Grand Total
43
51
56
61
63
65
57
62
63
66
65
68
60
 

Kolmensadan pisteen ylittäjiä ei vuonna 2003 borderterriereistä löytynyt. Parhaimman *TR* - pistetuloksen vuoden aikana on onnistunut tekemään Janne Karstunen / Jello (taulukko 2), joka onnistui jo tammikuussa edellisen vuoden perintönä saamaan 279 pistettä. Myös Jannen "vanha rouva" Anni onnistui pitämään *TR*-pisteensä yli kahdensadan. Toiseksi parhaasta pistekertymästä vastaa Tuija Saari / Lulu, jolla myös parhaat pisteet (263 pistettä) syntyivät alkuvuodesta. Janne ja Tuija jatkoivat siis edellisten vuosien kisaamistaan tasaisin vuorovedoin *TR* -tilastojen kärkipäässä.

Kolmantena vuositilastossa kisaa edelleen Petteri Huotari / Leevi 253 pisteen tuloksellaan, vaikka loppuvuosi ei hänellä sujunutkaan aivan yhtä menestyksekkäästi kuin edellisinä vuosina. Silti myös Peten toinen koira Wilma sai keväällä kirjattua tilastoihin yli 200 pisteen tuloksen. Heinäkuusta eteenpäin bordereiden kärjessä oli kuitenkin Mia Borg (os. Wikström) / Pyry 251 pisteellään. Kahden sadan pisteen ylittäjiä vuoden aikana ovat vielä Pekka Tuomi / Meeri, Jaana Lindfors / Jade ja Hanna Pietiläinen / Jedi. 100 pisteen ylittäjiä on kaikkiaan 29 koirakkoa, joista ainoastaan yksi on tippunut pois listan heinäkuun siivouksessa.

Vuoden viimeisessä tilastossa joulukuussa borderien kärkipaikkaa piti hallussaan siis Mia / Pyry. Kakkosena oli Tuija / Lulu ja kolmantena Pekka / Meeri. Joulukuun tilastossa 100 pisteen ylittäjiä on kaikkiaan 24 ja määrä on sama kuin vuoden 2002 joulukuun tilastossa. Näillä pisteillä pääsee listalla 220 parhaimman joukkoon. Suomen agilitykoirien parhaimmistosta on siis enemmän kuin joka kymmenes borderterrieri.

Vuoden nousijana voinee pitää Mia Borgia, joka Pyryllä paransi vuoden mittaan pistemääräänsä 109 pistettä ja nousi toisella koirallaan Ellillä nollilta 154 pisteeseen. Myös Pekka Tuomi / Meeri ja Pasi Luostarinen / Cindy paransivat pisteitään vuoden aikana yli sadalla pisteellä joulukuun tilastoon. Uusina lupauksina listoilla kiinnittää huomiota vielä Leena Saarela / Sakke, Hanna-Leena Väätäjä / Ilona ja Arto Hokkanen / Niki. Näillä kisaajilla on loppuvuoden pistesaalis kasvanut hienosti ja he tullevat tänä vuonna nostamaan merkittävästi sijoitustaan *TR*-rankingissa.

 
Taulukko 2: Koirakon keräämät *TR* -pisteet kuukausittain ja maksimipisteet
(lähde: ASB-Lehti)
Ohjaaja
Koira Seura
1/02
2/02
3/02
4/02
5/02
6/02
7/02
8/02
9/02
10/02
11/02
12/02
Max
pisteet
Karstunen Janne Jello BORTK
279
241
241
241
203
203
175
175
170
177
188
223
279
Karstunen Janne Anni BORTK
212
216
216
216
196
196
196
196
196
196
196
196
216
Saari Tuija Lulu KKK
263
263
263
225
236
236
227
227
227
227
227
227
263
Saari Tuija Solo KKK
164
164
164
164
164
164
-
-
-
-
-
-
164
Saari Tuija Jello BORTK
-
-
-
-
-
8
-
-
-
-
-
-
8
Huotari Petteri Leevi BORTK
253
253
220
201
226
213
203
203
177
131
160
181
253
Huotari Petteri Wilma BORTK
163
163
152
209
217
175
170
170
170
151
147
182
217
Huotari Petteri Topi BORTK
173
173
114
139
86
88
132
132
119
88
109
103
173
Wikström Mia Pyry JAU
142
142
142
191
206
215
251
251
251
251
251
251
251
Wikström Mia Elli JAU
-
-
-
74
93
151
151
151
151
154
154
154
154
Tuomi Pekka Meeri BORTK
114
145
196
175
170
191
221
221
208
242
242
225
242
Tuomi Pekka Inssi BORTK
-
-
-
-
5
-
-
-
-
-
-
17
17
Tuomi Pekka Keke BORTK
-
-
4
4
4
-
-
-
-
-
-
-
4
Lindfors Jaana Jade KKK
196
196
196
196
208
197
194
194
199
208
202
181
208
Pietiläinen Hanna Miina BORTK
161
169
183
200
152
146
105
105
141
89
73
77
200
Pietiläinen Hanna Jedi BORTK
17
39
33
33
43
84
133
129
131
109
79
92
133
Ylitalo Minna Tootsie TORKK
189
189
189
189
176
138
132
132
132
132
141
124
189
Ylitalo Minna Tyson TORKK
-
-
-
-
-
25
48
48
48
48
63
63
63
Mättö Mika Tikru JAU
187
176
166
159
171
154
145
135
124
124
124
124
187
Kaukinen Sini Siiri TAMSK
163
163
163
163
129
129
131
131
131
130
130